
Valtteri Bottas jäi ilman kisakuskin paikkaa, kun Sauber ei tehnyt hänen kanssaan jatkosopimusta. Heikki Kovalainen myönsi yllättyneensä Sauberin päätöksestä.
Bottas joutui tyytymään lopulta Mercedeksen varakuskin paikkaan. Kovalainen kertoo Motorsportin haastattelussa, että osasi tietyllä tapaa odottaa Bottaksen F1-uran tulevan päätökseen, mutta myönsi tavan olleen yllätys.
– Näin ennusmerkit, joten ei se täysi yllätys ollut. Etenkin kauden jälkipuoliskolla alkoi tulla entistä selvemmäksi, ettei edes Valtteri jatkaisi kisakuskina.
– Kun Sauber ei halunnut tehdä sopimusta ja he tekivät sopimuksen Hülkenbergin kanssa ennen Valtteria, olin yllättynyt, sillä ajattelin jos Hülkenberg saa paikan, niin Valtterin esitykset ovat olleet vähintään yhtä hyviä.
Kovalainen veikkaakin, ettei kyse ollut pelkästään ajotaidollisista asioista.
– Ehkä siellä oli jotain markkinoinnillisia syitä takana. Se olisi hieman pettymys, jos päätös on tehty markkinointimielessä, sillä yleensä tuon kaltaiset isot brändit, jos haluat olla huipputalli, valitset kuskin esitysten perusteella, et markkinoinnin perusteella, Kovalainen hämmästeli.
– Samaan hengenvetoon Hülkenberg pärjäsi aika hyvin. En sano, että hän olisi väärä kaveri tehtävään, mutta Valtteri oli siellä kolme vuotta eikä hänen kanssaan tehty jatkosopimusta ja se saa tuntemaan, että heidän suhteestaan puuttui jotain. Jotain mistä he eivät pitäneet Valtterissa tai, ettei hän sopinut heidän kuvioihinsa, Kovalainen pohdiskeli.
Lue myös: Valtteri Bottakselle saattaa avautua yllättävä mahdollisuus
Lue myös: Pystyykö Lewis Hamilton toistamaan Kimi Räikkösen ja Fernando Alonson tempun?