Mika Saloa on puukotettu Thaimaassa. Ikävän tiedon vahvisti entisen F1-kuljettajan vaimo Ilta-Sanomille.

– Mika kertoi tapahtuneen. Lääkäri sanoi hänelle, että terävällä veitsellä on tehty siisti syvä viilto, Annica Salo kertoi IS:lle.

IS:n mukaan Mika Saloa puukotettiin tiistai-iltana. Annica Salo sai tiedon tapahtuneesta Suomeen ja matkusti välittömästi Bangkokiin sairaalahoitoon joutuneen puolisonsa tueksi.

Olosuhteisiin nähden hyvinvoiva Mika Salo on julkaissut torstaina Instagramin tarinassaan kuvia baarissa seuraamassa Leijonien jääkiekon MM-ottelua Latviaa vastaan. Salo ei näy kuvissa.

Salo, 59, kilpaili F1-sarjassa vuosina 1999-2002.

Salon puukotuksesta ensimmäisenä kertoi Suomessa Uuno.fi.