FIA:n presidentti Mohammed Ben Sulayem on vapautettu häntä koskevista syytteistä. Hänen epäiltiin vaikuttaneen F1-kilpailuihin viime kaudella.
Syväkurkku toi esiin tietoja, että Ben Sulayem olisi yrittänyt vaikuttaa Saudi-Arabian kilpailun lopputulokseen sekä Las Vegasin kilpailun järjestämiseen. FIA suoritti asiasta tutkinnan, mutta syytöksille ei löytynyt todisteita.
Saudi-Arabian F1-kilpailua koskevassa väitteessä Ben Sulayem olisi halunnut, että Fernando Alonson saama kymmenen sekunnin aikarangaistus olisi kumottu. Tarinan mukaan Ben Sulayem olisi ottanut kilpailun aikana yhteyttä FIA:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueelliseen varapresidenttiin, Sheikki Abdullah bin Hamad bin Isa Al Khalifaan, ja vaatinut Alonson rangaistusta kumottavaksi.
Alonso sai kilpailussa 10 sekunnin aikasakon, kun hänen autoonsa tehtiin huoltotöitä sinä aikana, kun hän oli kärsimässä erillistä viiden sekunnin aikasakkoa. Aikasakon seurauksena hän putosi palkintopallilta neljänneksi.
Toisessa väitteessä Ben Sulayemin kerrottiin pyrkineen estää Las Vegasin osakilpailun hyväksyminen. Ben Sulayem olisi esittänyt toiveensa ratatarkastajille, ettei rataa pidettäisi tarpeeksi turvallisena tai valmiina, jotta Las Vegasissa ei voitaisi ajaa.
Todisteita ei kuitenkaan FIA:n tutkimusten mukaan löytynyt. Syytösten tullessa ilmi, monet mediat kertoivat tietolähteisiinsä nojaten, että syytöksillä olisi ollut perusteita.
Lue myös: Wales aliarvioi Huuhkajia? – ”Meillä on aika rento tunnelma”
Lue myös: Jari Litmasen entinen pelikaveri sai maajoukkueen valmennuspestin
































