Ferrarin Charles Leclerc on voittanut sunnuntaina ajetun Monacon F1-kilpailun. Voitto oli Leclercille hänen uransa ensimmäinen kotiradallaan.

Leclerc lähti kisaan paalupaikalta ja hallitsi kilpailua alusta loppuun.

Monacon GP alkoi kuitenkin dramaattisella tavalla, kun Haasin Kevin Magnussen ahtautui aivan liian pieneen väliin ja Red Bullin Sergio Perez ja tanskalaisen tallikaveri Nico Hülkenberg ajautuivat samaan läjään.

Perez auto törmäili rajusti rata-aitaan ja sen pitkäksi venyneen paikkauksen vuoksi kisa päästiin aloittamaan reilusti myöhässä.

McLarenin Oscar Piastri oli kisan kakkonen ja Leclercin tallikaveri Carlos Sainz kolmas. Sainz joutui myös heti alussa keskeyttämään, mutta punainen lippu pelasti lopulta espanjalaisen kisan ja hän pääsi lähtemään sittenkin matkaan kolmannesta ruudusta. Piastrista hän ei kuitenkaan päässyt missään vaiheessa ohi.

Red Bullin Max Verstappenilla oli suorastaan nöyryyttävä kisa. Hän lähti liikkeelle kuudennesta ruudusta ja ajeli sillä sijoituksella maaliin asti. Hollantilainen kaipaili jo välillä tyynyäkin autoonsa.

Sauberin Valtteri Bottas oli jälleen vain osallistumassa. Bottas oli 13:s, eikä saanut MM-pisteitä. Suomalainen ohitettiin kaksi kertaa kierroksella.

Lue myös: Tällä F1-tallilla ei ole varaa Valtteri Bottaksen pestaamiseen

LUE MYÖS: Näkökulma: Tässä on Leijonien suurin ongelma – Ruotsi valovuoden Suomea edellä (Siniviiva.fi)