
Jalkapallon Veikkausliigassa pelaava IFK Mariehamn tiedottaa solmineensa jatkosopimuksen seuran oman kasvatin Michael Fonsellin, 21, kanssa.
Fonsell löi itsensä läpi päättyneellä kaudella. Fonsell pelasi viime kaudella 21 Veikkausliigan ottelussa, joista hän aloitti 17.
Fonsell aloitti kauden puolustavan keskikenttäpelaajan tontilla, mutta kesän aikana hänet siirrettiin kentällä pykälää alemmas. Siirron topparin tontille Fonsell hoiti hienosti ja se toi hänelle myös pysyvän paikan avauskokoonpanoon.
Fonsell teki 21. elokuuta ensimmäisen Veikkausliigamaalinsa osuessaan vierasottelussa Gnistania vastaan.
– Tuntuu hyvältä jatkaa vielä vuosi ja toivon mukaan meillä on edessä paljon parempi kausi kuin tänä vuonna, Fonsell toteaa.
IFK Mariehamnin toimitus- ja urheilujohtaja Jimmy Warghin odotukset Fonsellin suhteen ovat korkealla.
– Micke oli pelaaja, joka otti ehkä suurimman askeleen eteenpäin viime kaudella ja tuntuu tosi hyvältä, että hän päätti jäädä vielä vuodeksi. Jos Micke jatkaa kehittymistään samaa tahtia, on hyvin luultavaa, että ensi kausi on viimeinen jolloin hänet näemme ennen kuin hän siirtyy eteenpäin urallaan, Wargh sanoo.
Lähde: IFK Mariehamn ja Veikkausliiga
Lue myös:Real Madrid-ikoni Luka Modric on tekemässä todellisen yllätyssiirron