Jalkapallon Veikkausliigaan noussut pietarsaarelainen FF Jaro on vahvistunut merkittävästi. Jaro tiedottaa solmineensa kauden 2025 kattavan sopimuksen kokeneen portugalilaisen maalivahdin Miguel Santosin, 30, kanssa.

– Tällaisia sopimuksia ei ole koskaan helppoa saada maaliin. Yleensä pelaajat haluavat miettiä ja katsella vaihtoehtoja, joten on hienoa, että saimme Santosin tänne, FF Jaron päävalmentaja Niklas Vidjeskog kertoo.

– Etsimme kokenutta ykkösveskaria ja sellaisen saimme. Santos on rutinoitunut ja isokokoinen maalivahti, jolla on myös hyvät jalat. Olen luottavainen, että hän on hyvä maalivahti liigatasolla, Vidjeskog jatkaa.

193-senttinen Santos on edustanut urallaan useita seuroja ja viettänyt siltä osin melkoista kiertolaiselämää.

Santos pelasi nuoruudessaan mm. Estrolisissa. josta hän siirtyi Benfican juniorijoukkueeseen vuonna 2013. Santos nousi myöhemmin Benfica B:n ykkösmaalivahdiksi. Sieltä matka jatkui elokuussa 2016 League Onen Port Valeen, jossa peliaika jäi kuitenkin vähäiseksi. Santos siirtyi tammikuussa 2017 hän Hollannin toiselle sarjatasolle Fortuna Sittardin paitaan. Siellä hän oli auttamassa seuraa nousemaan Hollannin liigaan kaudella 2017-2018.

Santos teki sopimuksen Romanian pääsarjajoukkue Astra Giurgiun kanssa. Romaniasta Santos siirtyi takaisin Hollantiin Roda JC:n riveihin lokakuussa 2020.

Hollannin jälkeen Santos palasi Portugaliin kesällä 2021, jossa hän viihtyi kaksi vuotta pelaten sekä Mafran että Trodensen paidassa.

Santos siirtyi heinäkuussa 2023 Kyrpoksen toiselle sarjatasolle Olympiakos Nicosian riveihin. Hänen edellinen seura on Portugalin kolmannen sarjatason Anadia.

LUE MYÖS: Näkökulma: Antti Pennaselta raju tyrmäysisku epäilijöille (KiekkoUutiset.fi)