
Jani Honkavaaratarttui perjantaina tuttuun haasteeseen, kun hänestä tuli Kuopion Palloseuran uusi päävalmentaja.
Ennen Honkavaaran tuloa KuPS ei ollut voittanut otteluakaanPasi Tuutinalaisuudessa, mutta Honkavaara toi heti voiton.
KuPS kohtasi sunnuntaina Ilveksen ja voitti ottelun 1-0.
– Kyllä jännitti niin p…keleesti. Oli jotenkin jännittynyt, mutta myös luottavainen olo. Monia asioita käytiin läpi, mutta hienosti jätkät toteuttivat asioita etenkin ensimmäisen puolituntisen ajan, Honkavaara kommentoi KuPS:n verkkosivuilla.
Ottelun ratkaisu siirtyi ottelun loppupuolelle. Silti KuPS:n pelissä oli paljon hyvää, mutta toki myös jotain korjattavaa.
– Ajattelin, että puolustuslinja toimii, mutta että se toimi näin hyvin, se yllätti. Se oli asia, joka vähän mietitytti etukäteen. Linja pelasi erinomaisesti. On toki jotain pientä korjattavaakin, mutta paljon hyviä aihiota oli, Honkavaara sanoi.