Suomen naisten jalkapallomaajoukkue voitti sunnuntaina MM-karsinnassa Israelin 4-0-lukemin Helsingissä. Voitto oli Suomelle toinen karsinnoissa yhtä monesta ottelusta.
Suomi nousi samalla jo tasapisteisiin ja lohkon kärkeen yhdessä Espanjan ja Itävallan kanssa.
Linda Sällström oli Suomen hahmo. Hän iski sunnuntaina kaksi maalia. Muista maaleista vastasivat Kaisa Collin ja Emmi Alanen.
Seuraavaksi ”Helmarit” kohtaavat karsinnoissa Israelin vieraskentällä. Tuo ottelu on ohjelmassa 22. tammikuuta.

































