Joaquin Gomezjatkaa SJK:n päävalmentajana myös kaudella 2024. 36-vuotias espanjalaisvalmentaja ja SJK sopivat jatkosta, ottaen käyttöön sopimuksessa olleen option ensi kaudesta.
Kaudesta 2022 alkaen SJK:n päävalmentajana toiminutJoaquin Gomezjatkaa ainakin kauden 2024 loppuun SJK:n peräsimessä.
– Koen oloni etuoikeutetuksi, että saan toimi näin upean seuran päävalmentajana. Koen myös tärkeänä jatkosopimuksen jo tässä vaiheessa, sillä se osoittaa miten minuun ja valmennusryhmäämme luotetaan, ja uskotaan tähän projektiin, jota olemme toteuttaneet nyt puolentoista vuoden ajan. Ja nyt voimme jatkaa täällä vielä ainakin toisen puolitoista vuotta lisää, Gomez toteaa iloisena.
SJK:n urheilupuolen tekninen johtajaRichard Dormankertoo, että SJK:ssa ollaan tyytyväisiä Gomezin jatkoon.
– Joaquin ja hänen valmennusryhmänsä ovat työskennelleet väsymättömästi viimeisen puolentoista vuoden aikana joukkueen kehittämisen eteen. Sopimuksen jatkaminen nyt ensi kaudelle, on palkinto seuran viemisestä eteenpäin, entistä ammattimaisemmalle tasolle.
– Samalla he ovat työskennelleet seuran muiden ihmisten kanssa yhdessä niin, että olemme saaneet rakennettua tänne voittavan ympäristön nuorille ja nälkäisille ihmisille. Juuri tämän vuoksi Joaquin haluttiin seuraan, kun tiesimme hänen aiemman kokemuksensa korkealta tasolta Englannista, ja me tulemme tekemään kaikkemme tukiessamme hänen kehittymistään entisestään.
Urallaan Englannissa Brightonin, Stoken, Lutonin ja Derbyn valmennusryhmissä, ja Suomessa Helsingin IFK:n päävalmentajana kaudella 2021 toiminut Gomez, on ollut SJK:n päävalmentajana nyt kaudesta 2022 alkaen.
Ennen HIFK:n päävalmentajan pestiä, hän toimi SJK:n valmennusryhmässä kaudella 2020, tultuaan mukaan Suomen U21-maajoukkueen valmennustehtävistä, ja siten Gomez tuntee hyvin SJK:n ja Suomen jalkapallon jo useamman vuoden ajalta.
– Mielestäni olemme ottaneet askeleita siihen suuntaan, että olemme nyt SJK:n kanssa seurana paremmassa tilassa kuin tullessamme siihen. Enkä tarkoita vain näitä viimeaikojen tuloksia, vaan yhdessä olemme pystyneet muokkaamaan mielikuvaa koko seurasta niin, että ihmiset ulkopuolellakin huomaavat miten seura toimii, Gomez sanoo.
– Jos olet nuori ja lahjakas, olit sitten suomalainen tai ulkomaalainen, niin tämä seura on juuri oikea paikka sinulle tulla tekemään kovasti töitä ja tekemään urastasi paremman. Moni meistä täällä on juuri sellainen.
– Myös minä ja koko valmennusryhmäni olemme vielä nuoria, mutta olemme kunnianhimoisia ja haluamme koko ajan kehittyä siinä mitä teemme. Siksi SJK on juuri oikea paikka meille siihen ja se on sitä myös pelaajille, Gomez paaluttaa.
– Haluankin kiittää tästä kaikesta seuran työntekijöitä, seurajohtoa ja Dormania. Ja vaikkaSami-Petteri Kivimäkiei ole enää täällä, niin myös hän on ollut iso osa tätä kaikkea viimeisten kolmen vuoden ajan. Hänellä, minulla ja Richiellä oli, ja on edelleen erinomainen suhde keskenämme.
– Haluan kiittää myös seuran hallitusta, sekä puheenjohtajaRaimo Sarajärveäsiitä luottamuksesta, jonka he ovat antaneet meille, Gomez kiittelee.
Seinäjoella vaimonsa ja kahden pienen tyttären kanssa asuva Gomez myös viihtyy paikkakunnalla hyvin. Jopa niin hyvin, että he pitivät asunnon Seinäjoella myös HIFK-valmennuspestin ajan, ja käyttivät sitä loma-asuntona.
– Minä ja perheeni olemme myös kokeneet itsemme erittäin tervetulleeksi Seinäjoelle ihmisten toimesta. Tuntuu, että he ovat ottaneet minut nyt omakseen, ja totta kai siinä auttavat myös hyvät tulokset.
– Juuri nyt tuntuu siltä, että jalkapallo on suuri puheenaihe kaupungissa, eikä mene päivää, etteikö joku pysäyttäisi minua kaupungilla sanoakseen jotain ystävällistä minulle, kiitelläkseen kuinka hienosti pelit ovat menneet tai miten hyvin pelaajat ja joukkue ovat esiintyneet.
Gomezia myös naurattaa suomalaisten eteläeurooppalaisilta kopioima tapa.
– Olen myös ymmärtänyt, että ei ole niin kovin tavallista Suomessa, että ihmiset tööttäilevät autolla ajaessaan, ja pysähtyvät avaten ikkunansa juttelemaan kanssani, Gomez nauraa.
– Se on erittäin hyvä merkki. Ja siksi me teemme täällä töitä, että tämän alueen ihmiset voivat olla ylpeitä heidän seurastaan. Kun ihmiset ovat ylpeitä siitä mitä me teemme päivittäin, niin uskon, että se näkyy myös kentällä. Ei vain tuloksina, vaan siinä miten pelaamme, miten esiinnymme, kun menemme kentälle.
Gomezilla on selvä näkemys SJK:n jatkonäkymistä.
– Haluamme olla erittäin aloitteellinen ja rohkea joukkue, sitä painotamme pelaajille joka päivä. Siksi toivomme, että juuri tämä on asia, mitä kaikki tämän kaupungin ihmiset vaalivat ja arvostavat.
– Nyt jatkamme työn tekoa, jotta tämä kehitys jatkuu ja pystymme parhaaseen mahdolliseen suoritukseen myös jatkossa, Gomez sanoo vielä lopuksi.
Lue myös:250 miljoonaa euroa – Kylian Mbappesta posketon tarjous?
































