Saudi-Arabialainen jalkapalloseura Al-Nassr on vahvistumassa takavuosien supertähdillä, uutisoiMarca.

Jo aiemmin on kerrottu, ettäCristiano Ronaldoon hyvin lähellä siirtoa saudeihin, mutta Ronaldo ei olekaan ainoa tähtipelaaja, jota Al-Nassr tavoittelee.

Marcan tietojen mukaan seuran kiikarissa on myös PSG:n tähtipuolustajaSergio Ramos. Aiemmin on jo kerrottu, että Ramosin jatko PSG:ssä on epätodennäköistä.

Ramosin, 36, sopimus PSG:n kanssa päättyy tähän kauteen ja hän on vapaa neuvottelemaan muiden seurojen kanssa jo tammikuusta alkaen.

Ronaldon, 37, palkkatiedoista on liikkunut erilaisia huhuja. Ensin tiedettiin kertoa, että Ronaldo saisi peräti 200 miljoonaa euroa kaudesta, mutta sittemmin on kerrottu, että palkka olisi kuitenkin ”vain” noin 70 miljoonaa euroa kaudesta. Ronaldon uskotaan siirtyvän tulevien päivien aikana vapaana agenttina saudeihin. Hänelle ollaan tarjoamassa 2,5-vuotista sopimusta ja tämän jälkeen hän jäisi Saudi-Arabian lobbariksi. Maa haluaa jalkapallon MM-kisat vuodeksi 2030.

Ronaldon on kerrottu jo hyväksyneen tarjouksen, mutta Ramosin halukkuutta lähteä saudien urheilupesuun voi epäillä. Hän on pelannut tällä kaudella edelleen ihan Euroopan huipulla PSG:n avauksessa. Ronaldon tasosta ei sen sijaan voi missään nimessä sanoa samaa.

Lue myös: Raju huhu: Manchester City kaupittelee jättihankintaansa

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)