Jääkiekon Mestarien liigan (CHL) palkintopotti kasvaa reilusti ensi kaudeksi. Korotusta tulee peräti 26 prosenttia.
Tällä kaudella CHL:ssä jaetaan palkintorahaa 2,54 miljoonaa euroa. Ensi vuonna rahaa jaetaan 3,2 miljoonaa euroa.
Alkusarjaan osallistuva joukkue saa jatkossa 90 000 euroa, mikä on CHL historian suurin runkosarjakorvaus. Summa kasvaa viime kaudesta 10 000 eurolla.
Pudotuspelivaiheessa rahamäärät kasvavat vielä tuntuvammin. Neljännesvälieristä, puolivälieristä ja välieristä maksettava korvaus kaksinkertaistuu 15 000 eurosta 30 000 euroon.
Finaalin häviäjä saa edelleen 50 000 euroa ja CHL-mestari 100 000 euroa. Lisäksi CHL maksaa finaalin vierasjoukkueelle kiinteän 50 000 euron korvauksen matkakuluista ja bruttolipputulojen jaosta.
CHL mukaan korotukset ovat osa asteittaista talousmallin vahvistamista. Lisärahoitus on mahdollistunut toiminnan tehostamisen kautta, ja tavoitteena on helpottaa seurojen kasvavia matkustus-, logistiikka- ja muita toimintakuluja.
CHL kertoo myös kuunnelleensa aktiivisesti osallistuvia seuroja ja sarjoja. Uudistettu korvausmalli koskee kaikkia 24 osallistuvaa joukkuetta.
– Kasvattamalla kokonaiskorvausta 26 prosentilla otamme tärkeän askeleen CHL taloudellisen perustan vahvistamiseksi kestävällä tavalla. Taloudellinen kestävyys ja pitkän aikavälin vakaus ovat kaiken toimintamme ytimessä, CHL:n puheenjohtaja Jörgen Lindgren sanoo tiedotteessa.
Seurat voivat lisäksi hyödyntää kaupallisesti enintään kuutta virallista yhteistyökumppania sekä pitää itsellään sataprosenttisesti lippu- ja oheistuotemyynnin tulot.

































