Real Madridilla on suuret suunnitelmat kahden seuraavan kesän siirtoikkunoihin, uutisoi espanjalainenAS.

AS:n saamien tietojen mukaan Real Madrid yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa Manchester Citystä kahden seuraavan kesän aikana.

Ensi kesänä se yrittää hankkia laitapuolustajaJoao Cancelon. Cancelo on yksi Cityn tärkeimmistä yksittäisistä pelaajista ja hän on myös manageriPep Guardiolansuuri suosikki.

Cancelo teki taannoin Cityn kanssa kesään 2027 asti ulottuvan jatkosopimuksen, joten varmaksi voi sanoa sen, että laitapuolustajasta joutuu pulittamaan aivan tähtitieteellisiä summia.

Kesälle 2024 Real Madridilla on vieläkin suurempi suunnitelma. Silloin seura yrittää hankkia itsensäErling Haalandin. Haaland siirtyi Cityyn täksi kaudeksi ja on vakuuttanut heti. Haalandin sopimuksessa on ulososto-optio, joka astuu voimaan kesällä 2024. Sen arvoksi on sanottu 180 miljoonaa euroa, ja Real Madrid on valmis aktivoimaan sen.

Haalandista kertovassa dokumentissa väläyteltiin taannoin, ettei tähtipelaaja välttämättä aio jämähtää mihinkään tiettyyn seuraan pidemmäksi aikaa, vaan haluaa tutkia eri maan pääsarjoja ja kokeilla siipiään eri joukkueissa.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös: Chelsealta on lähdössä 30 miljoonan euron tarjous Interille

LUE MYÖS: Hiihtotähti Lauri Vuoriselta poikkeuksellinen avautuminen ongelmistaan (UrheiluAreena.fi)