
Portugali laittoi USA:n tiukoille naisten jalkapallon MM-kisojen E-lohkon päätöskierroksella. Ottelu päättyi 0-0, mutta oli erittäin lähellä, ettei hallitseva maailmanmestari USA pullahtanut ulos pudotuspeleistä.
USA:n ja Portugalin välisen naisten jalkapallon MM-kisojen E-lohkon päätöskierroksen ottelun kuva selkiytyi hyvin nopeasti. Kahdesta jatkopaikasta maiden kanssa kamppaillut Hollanti rallatteli Vietnamia vastaan maalijuhlia jo hyvissä ajoin, joten toiseen otteluun tuli hurja panos.
Hallitseva maailmanmestari USA lähti otteluun suurena ennakkosuosikkina ja tarvitsi lopulta vähintään tasapelipisteen päästäkseen pudotuspeleihin. Portugali sen sijaan tarvitsi ehdottomasti voiton.
Portugali pitikin pallonhallinnan itsellään läpi ottelun ja sen tarkka pelaaminen piti USA:n ongelmissa. USA ei oikein saanut luotua itselleen ominaista peliä ja sen pelaaminen meni usein puskemiseksi.
Portugali sen sijaan sai hätyyteltyä USA:n maalia kuudesti ottelun aikana. Yksikään veto ei kuitenkaan suuntautunut maalia kohti, vaikka maa kävikin parhaimmillaan tolpassa toisen puoliajan lopussa.
USA piristyi toiselle puoliajalle, mutta ei saanut tulosta aikaan. Maa onnistui kuitenkin lopulta sinnittelemään 0-0-tilanteessa loppuun saakka ja varmisti siten toisen sijansa E-lohkossa. Portugali jäi kolmanneksi ja ulos pudotuspeleistä.
Lue myös:Olympiavoittaja Kanada koki tylyn kohtalon MM-kisoissa