Liverpoolin kiinnostus Portugalin maajoukkueen ja Benfican 19-vuotiaaseen toppariin Antonio Silvaan on konkretisoitunut neuvotteluvaiheeseen. Asiasta uutisoi portugalilaislehti A Bola.
A Bolan mukaan Liverpool ja Benfica käynnistävät neuvottelut toden teolla välittömästi MM-kisojen jälkeen. Niistä on luvassa kuitenkin varsin vaikeat.
Syy siihen on tietenkin raha. Benficalla ei ole mitään kiirettä kauppojen kanssa, sillä Silvan sopimus ulottuu kesään 2027.
Benfica onkin lähettämässä neuvotteluihin Silvan sopimuksen ulosostohinnalla, joka on lähes 60 miljoonaa euroa.
Silva on pelannut tähän mennessä yhden ottelun MM-kisoissa. Se oli lohkovaiheen viimeinen ottelu, jossa Etelä-Korea voitti Portugalin 2-1.
Portugali kohtaa lauantaina pelattavassa puolivälieräottelussa Marokon.

































