Jalkapallon Mestarien liigan toinenkin välieräpari pääsi vauhtiin keskiviikkona, kun Liverpool isännöi Anfieldillä kauden sensaatiojoukkue Villarealia.
Liverpool lähti otteluun selvänä suosikkina ja tuloksen perusteella ansaitusti. Liverpool voitti ensimmäisen osaottelun 2-0.
Jo avausjakso oli varsin selvästi Liverpoolin, mutta vielä tuossa vaiheessa hallinta ei tuottanut tulosta maalien muodossa.
Toisella jaksolla tämäkin asia korjaantui. Liverpoolin avausmaali merkattiin Pervis Estupinan omaksi maaliksi pelin 53. minuutilla ja vain hetkeä myöhemmin Sadio Mane iski lukemiksi jo 2-0.
Liverpool ei jättänyt Villarealille juurikaan mahdollisuuksia. Se vei maalipaikat ottelussa nimiinsä varsin tylyin lukemin 20-1.
Villareal on kauden sensaatiojoukkue, sillä se pudotti puolivälierissä saksalaisjätti Bayern Münchenin, mutta nyt sen tankki näyttää olevan tyhjä.
Mestarien liigaan on tyrkyllä taas kerran kokonaan englantilainen finaali, sillä myös Man City johtaa ottelupariaan Real Madridia vastaan. Tuossa parissa on tosin vielä kaikki auki, sillä ensimmäinen osa päättyi vain 4-3.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös:Valtava pettymys! Internazionale meni munimaan totaalisesti Serie A:ssa
































