Juventuksen seurajohdon kerrotaan käyvän kuumana päävalmentajalleen Massimiliano Allegrille ja uhkaavan tätä vähintäänkin sakoilla.

Tuohtumus juontaa Corriere della Serran lauantaina julkaisemaan juttuun, jossa Allegri avasi Juventuksen mittavaa loukkaantuneiden listaa nimiä myöten. Juventus vierailee tänään Monzan pakeilla Serie A:ssa.

Allegri oli selitellyt mediatietojen mukaan ontuvasti seurajohdolle, että hän oli vain keskustellut Corriere della Seran toimittaja Mario Sconcertin kanssa tietämättä, että tämä tekee siitä jutun.

Tiettävästi myös jotkut pelaajista ovat todella närkästyneitä ja yllättyneitä siitä, että Allegri oli maininnut heidät nimeltä Sconcertille.

Juventuksen kausi ei ole kulkenut suunnitelmien mukaan. Juve ei ole hävinnyt Serie A:ssa ainuttakaan ottelua, mutta tiliä rasittaa neljä tasapeliä kuuden kierroksen jälkeen.

”Vanhan rouvan” suurin huolenaihe on kuitenkin Mestarien liigassa. Juventus on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan 2-1 -numeroin PSG:lle ja Benficalle.

Allegrin potkuistakin on ollut jo puhetta, mutta Juventuksella ei uskota olevan yksinkertaisesti varaa niihin. Allegri kuittaa vuodessa 9 miljoonaa euroa. Hänen sopimuksensa ulottuu kesään 2025, joten erottaminen kävisi todella kalliiksi.

Lue myös:”Miten hän voisi enää palata Chelseaan? Floppihyökkääjästä esitettiin enemmän kuin aiheellinen kysymys

Lue myös:Kova huhu ManU:sta potkut saaneesta managerista – yllätyspaluu Valioliigaan?

LUE MYÖS: Näkökulma: Erotuomarin lahja silotti HJK:n tien ensimmäiseen voittoon (FutisUutiset.fi)