Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp haluaa täydentää tammikuussa jo ennestään vahvaa toppariosastoaan. Kyse on nyt pitemmän aikavälin hankinnasta.

Kloppin kerrotaan iskeneen silmänsä Portugalin ja Benfican 19-vuotiaaseen toppariin Antonio Silvaan, jonka tulevaisuuden hän näkee loistavana.

Silva pelasi MM-kisoissa täydet minuutit lohkovaiheen ottelussa Etelä-Koreaa vastaan, mutta hän pysyi penkillä neljännesvälierissä ja puolivälierissä, joissa Portugali kohtasi Sveitsin ja kohtalon ottelussaan Marokon.

Silvan sopimus ulottuu vuoden 2027 kesään, mutta Benfican on uutisoitu olevan halukas hieromaan hänestä kauppaa heti MM-kisojen alla. Silva lähti kisoihin 15 miljoonan euron arvoisena pelaajana.

Nähtäväksi jää, millaisen tarjouksen Liverpool on valmis Silvasta tekemään. Poolin tärkein tehtävä on taistella kesällä siirtomarkkinoiden kuumimmasta nimestä, eli Englannin ja Borussia Dortmundin keskikenttäpelaaja Jude Bellinghamista. Se vaatii näillä näkymin vähintään 150 miljoonaa euroa.

Liverpool pelaa lähipäivinä ystävyysottelut Lyonia ja AC Milania vastaan ennen kuin kohtaa Manchester Cityn EFL Cupissa 22. joulukuuta.

Lue myös:Tarjouksia satelee Kroatian tähtitopparista – nyt puhutaan jo todella suurista summista

Lue myös:MM-kisoissa loistanut marokkolaistähti vaatii hurjaa palkkaa – siirto Milaniin on karahtamassa kiville

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)