Mohammed Kudusin, 22, osakkeet nousivat entisestään jalkapallon MM-kisoissa, joissa hän viimeisteli kaksi maalia Ghanalle. Suurseuroja alkaa olla nyt jo jonoksi asti Ajaxin keskikenttäpelaajan kintereillä.

Kudus oli jo kesällä lähellä siirtoa Evertoniin. Se siirto ei siis toteutunut, mutta Toffees on edelleen väännössä mukana.

Everton tuskin enää Kudusia kiinnostaa, kun silmäillään hänet tutkaansa ottaneiden seurojen listaa: Liverpool, Barcelona, Newcastle ja The Athleticin mukaan nyt myös Manchester United, jonka managerilla Erik ten Hagilla on Kudusin kanssa yhteistä taustaa Ajaxista.

Barcan urheilupomo Jordi Cruyff vahvisti MM-kisojen yhteydessä, että he ovat seuranneet Kudusin kehitystä tarkoin jo yli vuoden ajan.

– Emme voi nyt sanoa, että Barca haluaa Kudusin…mutta hän herättää kiinnostusta, Cruyff pyöritteli RAC1:lle.

Kudus lähti MM-kisoihin 15 miljoonan euron arvoisena pelaajana. Hän palasi sieltä tuntuvasti arvokkaampana pelaajana. Kuinka paljon – sitä ei ole vielä Ajaxin taholta julkisesti kerrottu.

Kudus on viimeistellyt meneillään olevalla kaudella 10 maalia 21 ottelussa.

Lue myös:Lionel Messi villitsi argentiinalaisia yhä lisää: ”Hitto, lähdetään Argentiinaan!”

Lue myös:Tätä tähteä ylistetään yhtä ratkaisevaksi kuin Lionel Messiä: ”Raateli saaliinsa samalla raivolla kuin Dohan haukat”

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)