Espanjan suurseura Barcelonan toimet kesän siirtomarkkinoilla herättivät monissa ihmetystä. Seura sai talousvaikeuksista huolimatta hankittua riveihinsä Robert Lewandowskin, Raphinhan ja Jules Kounden kaltaisia tähtipelaajia. Seuran urheilutoimenjohtajan ja seurahistorian suurimpiin pelaajiin lukeutuvan Johan Cruyffin pojan, Jordi Cruyffin mukaan Barcelona vetää pelaajia puoleensa legendaarisuudellaan.

Taloudellisten vaikeuksien ohella myös seuran kurssi kentän puolella on ollut viime vuosina laskeva. Se on pelannut kolme perättäistä vuotta ilman Espanjan mestaruutta edellisen kerran 2000-luvun alulla.

Suurseura ei näytäkään ulkoisesti tällä hetkellä seuralta, joka voisi houkuttaa riveihinsä Lewandowskin kaltaisia supertähtiä. Cruyff avasi mahdotommalta vaikuttavaa yhtälöä espanjalaistoimittaja Guillem Balaguen haastattelussa.

– Barcelonalla on magneetti ja se on kaunista. Näet ylpeyden pelaajien silmissä, kun he saavat mahdollisuuden siirtyä Barcelonaan ja se on auttanut paljon kilpailussa seurojen kanssa, joilla on isommat budjetit ja paremmat palkat, Cruyff kertoi BBC:n mukaan.

Samalla Cruyff painotti sitä, että seuraan siirtyneillä pelaajilla oli pöydällään myös huomattavasti parempia palkkatarjouksia. Siitä huolimatta he halusivat siirtyä Barcelonaan ja Cruyffin mukaan innostus välittyy nyt myös seuran ympärille. Hyvät peliesitykset ovat palauttaneet katsojat seuran kotistadionille, Camp Noulle.

– Jos näin jatkuu, kaupunki on jälleen elossa. Jopa pienemmissä peleissä Camp Nou on loppuunmyyty ja se osoittaa tämän hetken tunnelmaa, Cruyff sanoi.

Lue myös:

Barcelona on solmimassa hurjan sopimuksen: ulosostohinta on miljardi euroa!

Lue myös:

Mahtiseura Juventuksen ilta päättyi kaaokseen – neljä punaista korttia ja hylätty maali

LUE MYÖS: Alisa Vainio ällistyttää maailmaa – selostaja toisteli näitä sanoja (UrheiluAreena.fi)