Veikkausliigassa pelaava FC Haka ja 20-vuotias keskuspuolustajaNikolas Taloovat allekirjoittaneet 1+1-vuotisen pelaajasopimuksen.
Turun Palloseuran kasvatti Talo siirtyi vuonna 2019 Hollantiin FC Groningenin junioriakatemiaan ja vietti siellä kaikkiaan neljä vuotta. Viime kesänä tie toi takaisin Suomeen ja KTP:n riveihin. Talo on ollut joulukuun ajan FC Hakan harjoituksissa antamassa näyttöjä ja vakuuttanut tuona aikana uuden valmennusjohdon.
– Nikolas on nuori suomalainen pelaaja, jossa on potentiaalia kehittyä edelleen. Hyvä ja vahva pelaaja, joka pystyy pelaamaan topparin paikan lisäksi myös vasempana pakkina, päävalmentajaAndy Smithtiivistää.
Myös nuorisomaajoukkueissa kaikkiaan 15 kertaa esiintynyt Talo liittyy Hakan joukkueeseen täynnä odotuksia.
– Heti, kun kuulin Hakasta, olin kiinnostunut ja tuntui, että tämä tunne oli molemminpuolista. Perinteikäs seura, uudet valmentajat ja mielenkiintoinen projekti, pelaaja listaa päätöksensä perusteita.
– Joulukuun treenit on maistunut hyvälle. Vaikka vielä vähän pienemällä porukalla, niin ollaan päästy harjoittelemaan paljon. Valmentajat vaikuttaneet erittäin ammattimaisilta ja sellaisilta tyypeiltä, että välittää pelaajistaan. Myös vedetty hyvässä hengessä ja nautittu paljon.
Tulevan kauden suhteen miehellä on niin henkilökohtaisesti, kuin joukkueenkin osalta tavoitteet selvät.
– Henkilökohtaisesti tulevalla kaudella haluan nyt oikeasti tulla myös Suomessa näkyville sekä kansan tietoisuuteen. Eli en ole tullut vaan kattelee tänne paikkoja tai jarruttelemaan!
– Toivotaan että sais ehjän kauden myös. Joukkueen osalta koitetaan päästä nopeasti kiinni valmentajien ajatuksiin ja kyllä korkeat sijoitukset sekä europelipaikka tavoitteena.
FC Hakalla on nyt kaikkiaan 13 pelaajasopimusta kaudelle 2024. ToimitusjohtajaOlli Huttunenon tyytyväinen siihen, miten joukkueen rakentaminen on edennyt.
– Viime vuosina Veikkausliiga on alkanut joukkueeltamme hieman vaisusti, ja olemme menettäneet silloin turhan paljon pisteitä.
Huttusen mukaan joukkueen rakentamiseen onkin otettu uusi ote.
– Tästä syystä olemme rakentaneet joukkuetta kiinnittämällä ensin selkeitä runkopelaajia. Nämä pelaajat ovat valmennukselle tuttuja, joten tiedämme heidän sopeutuvan hienosti joukkueeseemme. Julkaistujen vahvistusten, tulevien pelaajajulkaisujen sekä viimevuotisen rungon jälkeen joukkueemme alkaa näyttää erittäin vahvalta.
– Sen jälkeen rakennamme joukkuetta nuoremmilla ja kotimaisilla pelaajilla, joista Talo on hyvä esimerkki. Nuori ja lahjakas pelaaja, joka kasvaa joukkueen mukana ottamaan vastuuta tulevana kautena sekä tulevina vuosina. Näitä pelaajia näemme joukkueessa enemmän ensi vuoden puolella, Huttunen linjaa.
Lue myös:TPS hakee uutta nousua – edustusjoukkueille merkittävä uudistus

































