Bournemouth on pelannut sensaatiomaisen hyvän alkukauden jalkapallon Englannin Valioliigassa, mutta sunnuntaina sen lento katkesi tylysti.

Syyllinen oli pitkälti norjalainen supertähti Erling Haaland, joka iski sunnuntaina Kirsikoiden verkkoon kaksi maalia. Manchester City voitti illan ottelun maalein 3-1.

Haaland osui ensi kertaa jo 17. minuutilla ja toisen kerran verkko oli hänen toimestaan kireällä reilun puolen tunnin pelaamisen jälkeen. Molempiin osumiin teki esityön Cityn kesähankinta Rayan Cherki.

Haaland teki samalla myös hurjaa historiaa: hänestä tuli vasta kolmas pelaaja historiassa, joka on tehnyt vähintään kaksi maalia neljässä tai useammassa peräkkäisessä Valioliigan kotiottelussa. Aiemmin tähän ovat pystyneet Robbie Fowler (neljä ottelua kaudella 1995–1996) ja Luis Suárez (viisi ottelua vuonna 2013).

Tauolle lähdettiin kuitenkin Cityn johtaessa peliä vain 2-1, sillä Haalandin osumien välissä Tyler Adams kävi tekemässä 1-1-tasoitusmaalin.

Toisella jaksolla peli ratkesi sitten lopullisesti. Phil Foden teki tällä kertaa esityön ja vasta 20-vuotias Nico O’Reilly viimeisteli jo kauden kolmannen maalinsa Valioliigassa.

Voiton myötä Pep Guardiolan valmentama Cityzens nousi 19 pisteeseen ja toiseksi Valioliigassa. Sarjaa johtava Arsenal on kuitenkin päässyt karkaamaan jo kuuden pisteen päähän. Bournemouth on sarjassa hienosti neljäntenä.

LUE MYÖS: KuPS:n Samuel Pasasen painajainen saattoi uusiutua – Jarkko Wissiltä huolestuttava tieto Atleetille (Atleetti.fi)