Manchester Unitedin ja Englannin maajoukkueen toppari Harry Maguire on saanut paljon rapaa niskaansa kuluneen vuoden aikana peliesityksistään. MM-kisoissa Maguire esiintyi kuitenkin erinomaisesti.
Maguire on ollut läpi vuoden kriitikoiden hampaissa niin esityksistään maajoukkueessa kuin seurajoukkueessa. MM-kisoissa Maguire näytti kuitenkin epäiljöilleen taitojen olevan tallessa, sillä hän lukeutui joukkueen selkeisiin onnistujiin ja oli isossa roolissa Englannin MM-taipaleella.
Hyvät esitykset Qatarissa eivät kuitenkaan välttämättä riitä nostamaan hänen osakkeidensa arvoa Manchester Unitedissa. Vaikka hän on joukkueen kapteeni, niin hän on luisunut alas manageri Erik ten Hagin nokkimisjärjestyksessä.
Maguire on aloittanut usean pelin tämän kauden aikana vaihtopenkiltä eikä tilanteeseen ole luvassa helpotusta jatkossakaan. Ten Hagin mukaan Maguire on vapaa lähtemään seurasta, mikäli hän niin haluaa.
– Vain kun hän ei halua olla tässä tilanteessa enää. Siihen asti, olen tyytyväinen häneen, hollantilaisluotsi kertoi The Sunin mukaan vastatessaan siihen, saako Maguire lähteä.
Ten Hagin mukaan Maguirella on vielä näytettävä seurajoukkueessa, että pelit kulkevat ennen kuin käsky käy takaisin kentälle.
– On selvää, että hän on tarpeeksi hyvä pelatakseen korkeimmalla tasolla. Sitten on vain kyse siitä, että hän näyttää sen itseluottamuksen kentällä mitä hän ei ole näyttänyt kaikissa peleissä.
Lue myös: Englannin jalkapallokatsomoissa loukkaantui lähes 2000 katsojaa viime kaudella

































