Suomen miesten jalkapallomaajoukkue Huuhkajat kohtaa sunnuntaina Belfastissa pelattavassa EM-karsintaottelussa Pohjois-Irlannin. Ottelussa on kova panos, sillä sekä Suomi että Pohjois-Irlanti ovat vahvoja suosikkeja lohkon kakkoseksi Tanskan jälkeen kahden parhaan päästessä kisoihin.

Suomi on pelannut aiemmin kolme arvokisakarsintaottelua Belfastissa ja hävinnyt ne kaikki. Jokainen tappio on ollut varsin kismittävä, koska ottelu olisi ollut voitettavissa.

Vuonna 1984 karsinnoissa 1986 MM-kisoihin Suomi voitti Pohjois-Irlannin Porissa 1-0, mutta hävisi Belfastissa 1-2. Pohjois-Irlanti sai toisen maalinsa kyseenalaisesta tuomariratkaisusta, joka oli erittäin kismittävä, koska ottelun voitto olisi vienyt Suomen Meksikon MM-kisoihin.

Karsinnoissa 2000 EM-kisoihin Suomi pelasi Belfastissa syksyllä 1998. Silloin Pohjois-Irlanti voitti 1-0, vaikka Suomi hallitsi pelistä suurinta osaa ja dominoi täysin sen jälkeen, kun Jari Litmanen vaihdettiin kentälle.

Karsinnoissa 2016 EM-kisoihin Suomi kohtasi Pohjois-Irlannin Belfastissa maaliskuussa 2015. Suomi hävisi sen ottelun 1-2.

Suomea valmensi tuolloin Mixu Paatelainen, jonka joulukuusitaktiikkaa pilkattiin. Suomen puolustuksen toiminnan erikoistilanteissa Paatelainen ei ainakaan saanut organisoitua kunnolla. Pohjois-Irlanti sai kaksi helppoa maalia Huuhkajien surkean boksipuolustuksen takia.

”Kaikkien aikojen karsinnat” olivat pahasti pielessä ja Paatelaiselle vaadittiinkin tappion jälkeen potkuja. Palloliiton toimiston viereiseen puuhun ripustettiin kenkiä viestiksi Palloliitolle ja pilkaksi joulukuuselle.

Paatelainen sai vielä jatkaa. Hän sai kenkää kesäkuussa 2015 Suomen hävittyä Unkarille 0-1.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Huuhkajat kohtaa toisen päävastustajansa – Markku Kanerva: ”Pelaajilla on hirveät näytönhalut”

LUE MYÖS: Näkökulma: Karu totuus iskee silmille – suomalaisessa jääkiekossa on rajuja uhkakuvia (KiekkoUutiset.fi)