Bayern München on kiinnostunut hankkimaan Kroatian maalilla erinomaisia otteita esittäneen Dominik Livakovicin maalilleen. Bayernilla on tarvetta uudelle maalivahdille, kun Manuel Neuer on loppukauden sivussa.

Neuer mursi jalkansa laskettelureissulla ja joutui käymään leikkauksessa. Sitä myöten hänen loppukautensa on ohi.

Dinamo Zagrebissa pelaavalla Livakovicilla on sopimus kesään 2024 saakka, mutta hänen esityksensä MM-kisoissa ovat herättäneet kiinnostusta isommista seuroista. Marcan mukaan Bayern München on paalupaikalla Livakovicin hankkimisessa.

Ennen MM-kisoja Livakovicin siirtosummaksi arvioitiin kahdeksan miljoonaa euroa. Kisojen aikana hänen hintalappunsa on Marcan mukaan vähintään tuplaantunut.

Bayernilla on myös yhtenä vaihtoehtona kutsua takaisin Monacossa lainalla oleva Alexander Nübel. Lainasopimuksessa ei kuitenkaan ole pykälää kutsua häntä takaisin, mutta on mahdollista, että joukkueet saavat neuvoteltua asian kuntoon.

Lue myös: Chelsea haluaa MM-kisoissa säväyttäneen saksalaisteinin riveihinsä

Lue myös: Juventus tekemässä tilaa Englannin maajoukkuetähdelle

LUE MYÖS: Alisa Vainiolta kutkuttavaa vihjailua tulevaisuudestaan (UrheiluAreena.fi)