Vaasan Sportissa SM-liigaa pelaava puolustaja Atro Leppänen on yksi kuudesta pelaajasta, joka ensi viikolla tekee debyyttinsä Suomen jääkiekon A-maajoukkueessa.

Leppänen ei ollut juniorina mikään suurlupaus. Hän on itse asiassa tehnyt neljässä vuodessa hämmentävän nousun.

Vielä 2019 Leppänen pelasi kakkosdivisioonassa eli neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla. Hän pääsi Mestikseen seuraavalla kaudella ja SM-liigaan tuli nousu tällä kaudella sen jälkeen, kun hän oli viime keväänä voittanut Mestis-mestaruuden Kiekko-Espoossa.

– Hän on aika alhaisissa sarjoissa pelannut ennen kuin Mestikseen pari kolme vuotta sitten meni. Viime kausi oli hänellä aika huikea Espoossa. Hyvässä joukkueessa tosin pelasi, mutta kun pakki tekee piste per peli, täytyy siinä olla jotain spesiaalia, vaikka pelaisi missä sarjassa ja missä joukkueessa, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi Leppäsestä.

Jalonen ei kiistä, etteikö olisi yllättynyt Leppäsen kehityksestä.

– Nousi Liigaan ja pystyi saman tien osoittamaan, että pystyy pelaamaan Liigassa. Pystyy tekemään muutakin kuin pelkästään hyökkäämään. Pystyy myös puolustamaan. Ollut kyllä erittäin positiivinen. Yllättäväkin.

Jalonen korostaa, että Leppänen on ollut Liigassa hämmästyttävänä hyvä.

– Hänestä mietti, että pystyykö tuolla taustalla pelaamaan Liigapelejä, mutta peliaika on 23 minuuttia per peli, niin näyttää ainakin, että Sportin koutsit luottaa häneen.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Aleksandr Ovetshkinin kauden alku on ollut täysi floppi – venäläinen supertähti saattaa tehdä nolon ennätyksen