Suomi koki jääkiekon MM-kisoissa avaustappionsa Yhdyvaltojen voitettua maanantaina Kosicessa Leijonat jatkoajalla 3-2. Leijonat nousi 0-2 -tappioasemasta tasoihin, mutta Dylan Larkinin jatkoaikamaali toi amerikkalaisille ylimääräisen pisteen. Suomen maalivahti Veini Vehviläinen imaisi helppoja maaleja.
Suomi sai otteluun karmean alun, kun USA iski maalin ensimmäisestä paikastaan.Ottelua oli ehditty pelata vain 50 sekuntia, kun Veini Vehviläinen oli yllätetty. Jack Eichel toi kiekon alueella, jakoi sen Alex DeBrincatille, joka syötti viivaan. Brady Skjei laukoi suoraan syötöstä ja kiekko tärähti häkkiin.
Laukaus oli toki laadukas, mutta Vehviläisen olisi pitänyt saada se silti kiinni. USA:n toinen maali meni vielä selkeämmin Kärppä-veskarin piikkiin. Vehviläinen kyykki maalillaan ja jätti yläkulman auki. USA:n NHL-tähti Johnny Gaudreau näki aukon maalin katossa ja nosti pienestä kulmasta kiekon reppuun.
Vehviläisen MM-debyytti on ollut toistaiseksi karmea. Suomen kaksi ensimmäistä ottelua torjui Pohjois-Amerikassa marinoitunut Kevin Lankinen.
Leijonat sai erän viimeisellä minuutilla elintärkeän maalin, kun Harri Pesosen rannelaukaus yllätti NHL-vahti Cory Schneiderin. Tämä maali meni myös maalivahdin piikkiin.
Toisen erän henki oli se, että Leijonat tuhlaili maalipaikkoja. Muun muassa Kaapo Kakolla ja Veli-Matti Savinaisella oli huippupaikat ylivoimalla, mutta kiekot lensivät yli tai ohi maalin.
Lopulta kaivattu onnistuminen tuli, kun Suomi pääsi pelaamaan erän lopussa jälleen ylivoimalla. Sakari Manninen löysi neliön keskeltä Niko Ojamäen, jonka laukaus lähti suoraan syötöstä yläkulmaan. Maali Ojamäelle ensimmäinen MM-tasolla.
Kolmannessa erässä Suomi jopa hallitsi peliä. Kummallakin joukkueella oli paikkoja ratkaisuun, mutta aiemmissa erissä haparoineet maalivahdit Schneider ja Vehviläinen paransivat peliään kuin sika juoksuaan.
Jatkoajalla Dylan Larkin ratkaisi ottelun. Veto oli kyllä komea, mutta olisi ollut torjuttavissa. Vehviläisen kainalon tuntumasta meni sisään.






























