Jääkiekon SM-liigaseura JYP:n pelaajistoon tulee muutos. Puolustaja Nicholas Welsh jättää seuran.

Osapuolet ovat purkaneet pelaajasopimuksen, vahvistaa JYP verkkosivuillaan. Welsh siirtyi täksi kaudeksi Jyväskylään.

Hän teki JYPin riveissä 22 ottelussa tehot 1+2. Urheilutoimenjohtaja Mikko Viitanen myönsi tiedotteessa, että odotukset olivat kovemmat.

– Welsh hankittiin alunperin selkeästi vastuullisempaan rooliin kuin mitä alkukauden osalta nähtiin. Welshin rooli ei kohdannut pelaajan vahvuuksien kanssa.

– Anttoni Hongan ennakoimattoman kotiinpaluun sekä Jesse Pulkkisen rakettimaisen liigajoukkueeseen nousemisen myötä ei ollut myöskään nähtävissä, että Welshin rooli olisi tulevaisuudessa kasvanut. Näistä syistä johtuen päädyimme purkamaan pelaajasopimuksen, selvitti Viitanen.

Lue myös:SM-liigan seura julkisti synkän tiedotteen