
Jääkiekon SM-liigaseura Vaasan Sportin toimistolla tapahtuu.
Entisenä pesäpalloilijanakin tunnettu Jonne Kemppainen tulee Sportiin uudeksi markkinointijohtajaksi. Hän on työskennellyt aiemmin esimerkiksi Super-Joma Oy:n toimitusjohtajana ja myyntipäällikkönä, Suomen Pesäpalloliiton myyntijohtajana ja Superpesiksen toimitusjohtajana.
– Jonne Kemppainen tuo Vaasan Sportiin sekä vahvaa osaamista että uutta verkostoa Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueelta, sekä tapahtuma-alalta. Näitä asioita tarvitaan, kun halutaan kehittää ja jollain aikavälillä myös laajentaa liiketoimintaamme, sanoo Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén tiedotteessa.
– Päätös Sportiin lähtemisestä tuli nopeasti. Seuran tulevaisuuden suunnitelmat, avarakatseisuus kehitystyötä kohtaan sekä iso potentiaali seuran ympärillä olivat ratkaisevat tekijät päätökseeni. Pelaajauran jälkeen olen tehnyt paljon töitä pesäpallon kehittämisen eteen, josta uskon olevan hyötyä myös jääkiekon parissa. Myös viimeiset vuodet musiikkimaailmassa tukevat varmasti uutta rooliani Sportissa, kommentoi Kemppainen itse.
Lue myös:Viisi suomalaiskiekkoilijaa lähtee samasta ruotsalaisseurasta