Tappara ja Ilves iskivät perjantaina yhteen Tampereen paikallispelissä. Ilves oli jälleen kerran vahvempi.
Petri Kontiola ja Olli Juolevi debytoivat perjantaina Tappara-paidassa, mutta sekään ei auttanut. Ilves voitti jälleen paikallispelin ja tällä kertaa lukemin 4-3 jatkoajalla.
Ilves meni johtoon, mutta Tappara tasoitti. Siinä oli tämän paikallispelin käsikirjoitus pidemmän aikaan.
Simon Stransky laukoi Ilveksen johtoon avauserässä, mutta Anton Levtchi tasoitti toisen erän alussa Kontiolan syötöstä.
Sama kuvio toistui uudelleen. Adam Clendening laukoi hetken päästä Ilveksen uudelleen johtoon, mutta Philip Granath tasoitti toisen erän puolivälissä.
Tuttu kaava meni rikki vasta päätöserässä. Kolmannen erän alussa Valtteri Kemiläinen vei Tapparan ensi kertaa ottelussa johtoon ja tällä kertaa oli Ilveksen vuoro tulla rinnalle. Clendening tasoitti illan toisella osumallaan numeroiksi 3-3 ajassa 54.37 ja näin ottelussa päädyttiin jatkoajalle.
Jatkoaika ehti vanhentua Nokia-areenassa aikaan 1.18, kun Joona Ikonen iski ratkaisun ylivoimalla. Glendening sai myös tähän osumaan syöttöpisteen.

































