Markus Ånäsin kirjoittama uutuuskirjaHIFK – ikuisesti sinuntuo uutta valaistusta vuoden 2001 kohusiirtoon, kun HIFK-ikoni Ville Peltonen valitsi punapaidan sijaan Jokerit.

Ville Peltonen neuvotteli kirjan mukaan pitkään HIFK:n kanssa ja halusi ”omaan seuraansa”, mutta tuolloin HIFK:n toimitusjohtajana toimineen Pentti Matikaisen tarjoama rahasumma ei vastannut Peltosen toiveita.

– Niin paljoa kuin mitä Peltonen meiltä pyysi, emme olleet sitä ennen maksaneet yhdellekään pelaajalle seurassa. Vein asian hallitukseen, sillä minun budjettini olisi mennyt selälleen, jos olisin hänet palkannut. Hallitus oli sitä mieltä, että emme voi maksaa niin paljoa – hallituksessa istui silloin muun muassa Kimmo Heino, Frank Moberg ja Harri Tuohimaa, Matikainen kommentoi kirjassa.

Kirjan mukaan HIFK tarjosi Peltoselle noin 500 000 markan suuruista vuosipalkkaa. Peltonen tarttui lopulta Jokerien puolet isompaan tarjoukseen. Siitäkin huolimatta, että hänen suurin halunsa oli päästä juuri HIFK:n riveihin.

– Neuvottelin vain Penan kanssa, mutta aika pian kävi ilmi, että emme pääse lähellekään toisiamme. En kilpailuttanut siinä vaiheessa sopimuksia. Halusin IFK:hon ja keskustelin vain IFK:n kanssa. Vasta kun neuvottelut päättyivät, kävin normaalin tarjouskierroksen. Tämä on yksi esimerkki siitä, että IFK on ollut minulle aina rakas seura, Peltonen sanoo kirjassa.

Peltonen teki paluun lopulta HIFK:hon keväällä 2010 ja johti joukkueen Suomen mestariksi seuraavana keväänä. Hän toimii tällä hetkellä seuran junioripäällikkönä ja A-nuorien apuvalmentajana.

LUE MYÖS: Jokerit käytti miljoonia pelaajiin – Tony Salmelainen ihmettelee erityisesti kahta hankintaa (Atleetti.fi)