Jääkiekon Mestiksen Hokki on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Nooa Tuomaisen kanssa.

Hyökkääjä pelasi Hokin mukana Mestistä jo menneellä kaudella 6 ottelun verran tehopistein 0+1.

– Kuluneella kaudella oli jo tavoite päästä pelaamaan Mestistä ja se tavoite toteutui, vaikka hieman yllättäen tuli eka peli. Hieno päästä pelaamaan Mestistä nimenomaan kasvattajaseurassa, iloitsi Tuomainen Hokin tiedotteessa.

– Nyt pitää hommia tehdä kesä, että paikka aukeaa pelaavasta kokoonpanosta. Odotan tulevalla kaudella kehitysaskeleita omaan pelaamiseen, jatkoi Tuomainen.

Päävalmentaja Pasi Räsänen oli myös tyytyväinen.

– Tuomainen on oikeakäsi alhaalla pelaava sentteri, joka pystyy pelaamaan myös laidassa. Hän kävi jo viime kaudelle paljon myös meidän harjoituksissa. Tuomainen on lahjakas pelaaja, jonka on nyt hyvä aika ottaa steppi miesten peleihin, näki Räsänen.

Hokki tiedotti samalla julkaisevansa toisen sopimuksen jo perjantaina.

LUE MYÖS: Suomen ennätys romukoppaan – juoksija ei voi käsittää, mitä hänelle on tapahtunut (UrheiluAreena.fi)