Maalivahti Leevi Meriläisen kauden ensimmäinen ottelu sujui todella synkissä merkeissä keskiviikon NHL-kierroksella. Meriläisen Ottawa Senators hävisi Buffalo Sabresin hallissa 4-8. Meriläinen antautui seitsemän kertaa ja torjui 19 laukausta.

Kolme ensimmäistä otteluaan hävinneelle Buffalolle voitto oli kauden ensimmäinen. Sabres oli tehnyt kolmessa tappiopelissä yhteensä vain kaksi maalia. Nyt niitä tuli nelinkertainen määrä kerralla.

Ottawa johti toisen erän alkupuoliskolla 2-1, mutta Buffalo teki sitten ennen jälkimmäistä taukoa neljä maalia putkeen. Sabresin viidestä ensimmäisestä osumasta kolme syntyi ylivoimalla ja yksi alivoimalla.

Kolmannen erän reilun kolmen ensimmäisen minuutin aikana nähtiin yhteensä neljä maalia. Ottawa kavensi ensin lukemiin 5-4, mutta Buffalo vastasi saman tien kahdella pikaosumalla.

Ottawan kakkosvahti Anton Forsberg siirtyi kesällä Los Angeles Kingsiin, joten Meriläiselle aukesi paikka NHL-miehistöön. Meriläinen kävi viime kaudella pelaamassa 12 NHL-ottelussa, joissa suomalainen häikäisi. Hän päästi taakseen keskimäärin vain 1,99 maalia ja kirjautti torjuntaprosentikseen 92,5. Kumpikin lukema oli aivan NHL:n kärkikastia.

Puolustaja Nikolas Matinpalo ei ollut keskiviikkona Ottawan pelaavassa kokoonpanossa. Buffalon maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen on yhä loukkaantuneiden kirjoissa.

Ottawa voitti kauden ensimmäisen ottelunsa, mutta on sen jälkeen hävinnyt kolme peliä peräkkäin. Senators on päästänyt noissa kolmessa tappiopelissä yhteensä peräti 18 maalia.

LUE MYÖS: Näkökulma: Sami Kapasen kausisuunnitelmalla pyyhittiin takamusta Lahdessa (KiekkoUutiset.fi)