Lukko löi perjantaina tiskiin kovan pelaajauutisen. Raumalaisseura on solminut kokeneen sentterin Mikael Ruohomaan, 36, kanssa 1+1 -vuotisen sopimuksen.
Sopimuksessa jälkimmäiselle vuodelle sekä seuralla että pelaajalla on omat optionsa.
– Hyvät ovat fiilikset ja hiukan myös odottavaiset. Pitkä aikahan siitä on, kun viimeksi olen Suomessa pelannut, hienoa tulla takaisin kotimaiseen Liigaan. Nyt oli aika palata kotiin, Ruohomaa toteaa tiedotteessa.
Ruohomaa on pelannut viimeiset seitsemän viime kautta ulkomailla. Viimeisillä neljällä kaudella hän on pelannut Ruotsissa Leksandin, MoDon ja Frölundan riveissä. Perhe on ollut etusijalla kotiinpaluussa.
– Yhtenä isona syynä Suomeen paluuseen on tietenkin perhe, muksuilla alkavat koulut ja tukikohta on täällä Nokialla, niin ei enää tarvitse siirtää kaikkea. Täällä meillä on kuitenkin harrastukset, koulut, kaverit ja muut systeemit.
– Lukko oli selkä valinta heti alusta alkaen oikeastaan. (Kalle) Sahlstedtin ja (Tomi) Lämsän kanssa juteltua tuli hyvä tunne ja nyt on mahtavaa pukea Lukko-paitaa päälle, Ruohomaa jatkaa.
Lukon urheilujohtaja Sahlstedt on tietenkin innoissaan siitä, että Ruohomaa pukee ensi kaudella Lukon paidan ylleen.
– Heti alkuun pitää sanoa, että Ruohomaa on tietenkin iso hankinta Rauman Lukolle. Kokenut klassinen kärkisentteri ja pelaa edelleen huippukiekkoa, vaikka onkin jo kokeneen pelaajan iässä – yksi osoitus tästä oli valinta kevään MM-kisoihin.
Sahlstedt sanoo myös, että koko Lukon organisaatio saa olla ylpeä siitä, että Ruohomaa valitsi Lukon.
– Saatiin iso kala haaviin ja uskotaan, että Ruohomaasta on kyllä paljon iloa meille ensi kaudella. Ja ollaan äärimmäisen tyytyväisiä siitä, että Ruohomaa pelaa sinikeltaisessa paidassa ensi kaudella.