Kiekko-Espoo ja SaiPa jatkoivat hyviä otteitaan jääkiekon SM-liigassa perjantai-iltana.

Perjantai-iltana SaiPa nappasi uskomattomasti jo 10. voittonsa putkeen, kun se kaatoi hallitsevan Suomen mestarin Tapparan maalein 4-3.

Veli-Matti Savinainen ja Nick Halloran veivät Tapparan nopeasti 2-0-johtoon avauserässä, mutta sitten Tappara suli.

Miska Siikonen, Roni Karvinen ja Eero Klintrup nostivat SaiPan 3-2-johtoon vielä saman erän puitteissa.

Toisen erän alussa Ville Petman vei SaiPan 4-2-johtoon ja tämä jäi myös voittomaaliksi. Aleksi Mustonen kavensi vielä päätöserässä, mutta tämän lähemmäksi Tappara ei enää päässyt.

SaiPa nousi sarjassa jälleen toiseksi. Tappara on vasta kuudentena.

Lappeenrannan Kisapuisto oli perjantaina ensi kertaa tällä kaudella loppuunmyyty. Lappeenrannassa on nyt kova kiekkohuuma.

Kiekko-Espoo nappasi puolestaan kuudennen voittonsa seitsemästä viime ottelusta, kun se kaatoi Oulun Kärpät 3-2-lukemin jatkoajalla. Peter Quenneville laukoi ratkaisumaalin.

Kiekko-Espoo on SM-liigassa kolmantena. Kärpät on puolestaan vasta yhdeksäntenä. Oulun miljoonamiehistö on hävinnyt jo kolme ottelua putkeen.

TPS on ajautunut jälleen tappioputkeen. Tuoreimman tappion aiheutti perjantaina KooKoo jatkoajalla.

TPS johti ottelua 1-0 ja 2-1, mutta menetti johtonsa molemmilla kerroilla.

KooKoon sankari oli tehomies Radek Koblizek. Hän vastasi KooKoon jatkoaikamaalista.

TPS on hävinnyt nyt jo kolme ottelua putkeen. Edellisistä viidestä ottelustaan se on voittanut vain yhden.

KooKoo on puolestaan nousukuntoinen. Se on voittanut nyt kaksi ottelua putkeen.

SM-liiga jatkuu heti huomenna lauantaina. Silloin on ohjelmassa seitsemän ottelun kierros.

SM-liigan tulokset perjantaina 22.11:
KooKoo-TPS 3-2 ja
SaiPa-Tappara 4-3
Kiekko-Espoo-Kärpät 3-2 ja

Lue myös: IS: Parajääkiekossa sattunut kuolemantapaus ei johtanut syytteisiin

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)