Lahden Pelicans kohtaa tänään tiistaina jääkiekon CHL:n pudotuspeleissä tshekkiläisen Vitkovicen, mutta ottelusta on tullut täysi farssi.
Ottelu on ollut jo pitkään keskeytettynä, sillä Lahden jäähallin jää petti kesken ottelun.
Jäätä yritettiin ensin parsia kasaan perinteisin menetelmin, mutta lopulta kävi selväksi, että mainokset pitää repiä jään alta pois ja jää pitää jäädyttää uudelleen.
Paikalta julkaistu videokuva kertoo tilanteen toivottomuudesta. Jää on kelvottomassa kunnossa.
Veeti Kantoluoto jakoi viestipalvelu X:ään videon, missä Ile Varmavuokin on tarttunut kolaan ja yrittää auttaa parhaansa mukaan. Videon voit katsoa tämän jutun alta.
Varmavuo tunnetaan muun muassa paikallisradion selostajana, kenttäkuuluttajana ja hän juontaa myös Pelicansin lehdistötilaisuudet. Vielä toistaiseksi ei ole tietoa siitä, pääseekö ottelu jatkumaan vai joudutaanko se siirtämään kokonaan.
































