Naisten jääkiekon MM- ja olympiaturnaukset on reilun vuosikymmenen ajan pelattu kahdessa eri tasolohkossa. Suomi on nyt ensi kertaa mukana alemmassa alkusarjassa pelattuaan surkeasti edellisissä MM-kisoissa viime elokuussa.
Suomen joukkueen päävalmentaja Juuso Toivola korostaa, että sarjasysteemiä pitäisi muuttaa. Tasolohkoista pitäisi luopua.
– Minun mielestäni pelin evoluutio on mennyt siihen, että se muutos olisi paikallaan, että ne lohkot olisivat tasaiset. Tälle varmasti oli perustelut aikoinaan, kun päätös tuli. Mutta nyt toivoisin, että pohdittaisiin järjestelmän muutosta, Toivola sanoi Sport Contentille.
Samalla Toivola korostaa, ettei muodosta mielipidettään siitä syystä, että Suomi on nyt alemmalla tasolla.
– Tämä ei ole selitys sille, miten meille kävi viime syksynä. Tämä on ollut yleinen keskustelun aihe.
Suomi kohtaa alemmalla sarjatasolla Ranskan, Saksan, Ruotsin ja Unkarin. Kolme parasta pääsee jatkoon, mutta lohkovoitolla Suomi todennäköisesti välttäisi Kanadan tai Yhdysvaltojen kohtaamisen puolivälieräottelussa.
– Meidän kovat pelit ovat alkusarjassa. Tavoite on alkusarjan voitto ja puolivälierän voitto. Jos puolivälieräpeli voitetaan, on mun mielestäni sen jälkeen kaikki mahdollista, toteaa Toivola.
MM-turnauksessa Naisleijonilla ei ole pelejä pohjoisamerikkalaisia vastaan ainakaan alkusarjassa. Toivolan mukaan valmistautumiseen se ei vaikuta.
– Perustyö on samanlainen otteluun valmistautumisessa. Videot ja harjoitukset ja puheet. Vastustajassa on aina omia vivahteita, jotka huomioidaan, mutta sama työmäärä varmasti siinä tulee olemaan.
Haastattelu: Otto Palojärvi
Lue myös:SM-liigan tähtimaalivahti tekee pian NHL-sopimuksen

































