SaiPan Mikael Kuronen sai HIFK:n vihat päälleen taklattuaan Corey Elkinsiä päähän. Kolmannessa erässä Micke Åsten ottikin sitten omiin käsiinsä ja hyökkäsi Kurosen kimppuun. Åsten hakkasi Kurosta kunnolla.

– Takaapäin vähän tuli ikävästi. Edestä päin jos olisi tullut, olisi otettu ihan rehdisti yhteen. Mutta nyt kun takaapäin tuli, ei mun mielestäni ollut mikään fiksu temppu, Kuronen hämmästeli.

Kuronen vakuutteli, ettei tahallaan yrittänyt vahingoittaa Elkinsiä.

– En ole vielä nähnyt sitä. Yleensä en ole mikään likainen pelaaja, enkä halua missään nimessä ketään satuttaa. Täytyy nyt videolta katsoa, oliko siinä kädet ylhäällä, osuiko päähän, vai mitä siinä oli. Mutta sitä he selkeästi tulivat kostamaan.

– Ei ollut tahallinen. En ole sen tyylin pelaaja, että ketään tahallisesti vahingoittaisin. Olen pahoillani, jos siellä joku on loukannut itsensä, Kuronen jatkoi.

Kuronen osasi varautua, että hänen kimppuunsa käytäisiin.

– Koko kolmannen erän aikana sieltä tuli yksi sun toinen sanomaan. Olin valmis, että jos joku tulee, niin sitten lähdetään. Kävi miten kävi. Sillai vähän pettynyt olen, että takaapäin käytiin kimppuun. En itse pystynyt tekemään muuta kuin tavallaan suojautumaan.

Kuronen totesi olevansa ihan ok.

– On se neä ok. Vähän vuosi, mutta kaikki on kunnossa. Ei mitään vakavaa. Kyllä tuli iskuja ja nenä aukesi. Tolpillaan ollaan. Voi pystyssä päin lähteä tästä, hän naurahti.

Åsten ei ilmeisesti saanut iskuja.

– En tiedä yhtään. Kyllä se aika kilpikonnaa taisi olla, Kuronen nauroi.

Kuronen ei ollut tapellut vähään aikaan.

– Ilveksen A-junnuissa viimeksi. Mitähän siitä on. Viisi tai kuusi vuotta. Yksi tappelu aikaisemmin.

LUE MYÖS: Jokerit käytti miljoonia pelaajiin – Tony Salmelainen ihmettelee erityisesti kahta hankintaa (Atleetti.fi)