Video: Sportivo TV

Helsingin keskustaan suunniteltu Garden Helsingin suunnitelmat ovat muuttuneet. Jatkossa keskittyminen on pelkästään areenassa.

Garden Helsinki keskittyy kansainvälisen tason tapahtuma- ja urheiluareenan toteuttamiseen Helsinkiin. Samalla hankkeesta karsitaan hotelli, asunnot ja toimistot.

Uudessa mallissa hankkeen fokus on keskitetty areenaan, mikä tekee kokonaisuudesta aiempaa selkeämmän, kevyemmän, ja paremmin toteutettavan. Samalla rakentamisen aikataulu nopeutuu ja hankkeen riskit vähenevät. Aiemmassa mallissa oli liikaa riskejä ja se sitoi liikaa pääomaa. 

– Garden 2.0 tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että olemme tehneet hankkeessa olennaisen valinnan ja keskittyneet siihen, mikä on kaikkein tärkeintä: areena. Uusi konsepti on aiempaa selkeämpi, realistisempi ja paremmin toteutettavissa, sanoo Garden Helsingin hallituksen puheenjohtaja Jan Vapaavuori tiedotteessa.

Muutos näkyy myös toteutustavassa. Areena voidaan nostaa noin 20 metriä aiempaa korkeammalle, osittain maan pinnalle, koska sen päälle suunnitellusta rakentamisesta on luovuttu. Samalla maan tasolle suunniteltu puistopiha siirtyy osin areenan katolle. 

Ratkaisu yksinkertaistaa rakentamista merkittävästi, alentaa kustannuksia ja lyhentää rakennusaikaa. Samalla avautuu mahdollisuus arvioida areenan rakennetta uudelleen ja kasvattaa sen kapasiteettia jopa yli 22 000:een.

Helsingissä ja koko Suomessa on tunnistettu tarve Gardenin tasoiselle, modernille ja riittävän suurelle areenalle, joka pystyy vastaamaan kansainvälisten huipputason tapahtumien vaatimuksiin.

– Meillä on Suomessa puute modernista, riittävän suuresta ja teknisesti ajanmukaisesta areenasta, joka pystyy kilpailemaan Euroopan suurimpien areenoiden kanssa kansainvälisistä huipputason tapahtumista. Juuri pääkaupungissa tarve korostuu, koska täällä kysyntä, saavutettavuus ja kansainvälisten tapahtumien edellytykset kohtaavat tavalla, joka vaatii kapasiteetiltaan suuremman ja nykyaikaisen hallin, sanoo Garden Helsingin hallituksen jäsen Kimmo Kivisilta.

Garden Helsinki 2.0:aa valmistellaan yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Samalla hanke etenee kohti rakennuslupavaihetta, ja lopullisen investointipäätöksen aikataulu on noin vuoden kuluttua.

– Seuraavaksi etenemme yhdessä Helsingin kaupungin kanssa kohti rakennusluvan valmistelua. Keskeistä on myös jatkaa neuvotteluja potentiaalisten sijoittajien sekä areenan keskeisten operoijien kanssa. Tavoitteena on tehdä lopullinen investointipäätös noin vuoden kuluessa ja aloittaa rakentaminen vuoden 2027 viimeisellä kvartaalilla. Uusi konsepti lyhentää rakennusaikaa noin 1,5 vuotta, joten areena voidaan saada valmiiksi loppuvuodesta 2030, sanoo Garden Helsingin operatiivinen johtaja Emilia Ottela.