NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!

Johanna Peiposelle kova aika maantiekympillä Oulussa

26.5.2013 - 21:59:10



Rovaniemen Lapin Johanna Peiponen juoksi Oulussa Terwamaratonilla maantiekympin kovassa ajassa 33.56. Peiponen oli naisten kilpailussa ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut Oulun Pyrinnön Maija Oravamäki hävisi Peiposelle 3.23 minuuttia. Oravamäki edusti Suomea maratonilla Helsingin MM-kilpailuissa 2005 ja Göteborgin EM-kilpailuissa 2006.

Joulukuussa 23 vuotta täyttävä Peiponen sijoittui kaksi viikkoa sitten maastojuoksun SM-kilpailuissa Sandra Erikssonin jälkeen toiseksi. Peiponen voitti jo viisi vuotta sitten aikuisten SM-hallimestaruuden 3000 metrillä. Hän sijoittui neljä vuotta sitten maastojuoksun PM-kilpailuissa juniorisarjassa hopealle.

Peiponen kärsi sen jälkeen vammoista ja sairasteluista, mutta palasi viime vuonna kansalliselle huipulle juoksemalla 5000 metriä 16.14,81 ja 150 metriä alimittaisen puolimaratonin 1.13.53.

Terwamaratonin pääkilpailun eli maratonin nopein oli kokkolalainen Teemu Piksilä ajalla 2.38.06. Urheiluseuroihin kuulumaton 31-vuotias Piksilä on voittanut viimeisen kahdeksan vuoden aikana kolmisenkymmentä kansallista maratonia.

Terwmaratonilla kamppailtiin myös maratonjuoksun veteraanien SM-kilpailut. Oulun NMKYU:n Teppo Ronkainen juoksi nopeimman ajan 2.40.39. Ronkainen voitti 45-vuotiaiden mestaruuden. Ronkaisen 55-vuotias seurakaveri Jukka Kauppila voitti sarjansa kovalla ajalla 2.46.24.

Hyviä aikoja juoksivat myös 30-vuotiaiden mestaruuden voittanut Finnish Marathon Runners-seuran Janne Klasila ja 35-vuotiaiden mestari, Polvijärven Urheilijoiden Jukka Rahkonen.

Naisten maratonilla nopeimmin juoksi 35-vuotiaiden sarjan mestari, Vantaan Kenttäurheilijat-58:n Sanna Kullberg. Hänen aikansa oli 3.07.39. Kullberg on voittanut maratonin naisten yleisen sarjan Suomen mestaruuden vuonna 2010.

OULU 25.5.2013 Terwamaraton ja maratonjuoksun veteraanien SM-kilpailut

Miehet,
10 km: 1) Tapani Kärjä KalajJu 33.32, 2) Antti Taini YlikNuM 33.37, 3) Niko Heikura KainKÄ 33.45.
Puolimaraton: 1) Veli-Heikki Koivu 38 RovanRR 1.13.29, 2) Jouni Holappa 36 Haukipudas 1.14.04, 3) Gwarbi Sellami PolvijU 1.14.26, 4) Mikko Tolonen OP 1.16.17.
Maraton: 1) Teemu Piksilä Kokkola 2.38.06, 2) Teppo Ronkainen ONMKYU 2.40.39, 3) Janne Klasila FinMR 2.41.35, 4) Jukka Rahkonen PolvijU 2.41.48, 5) Jukka Kauppila ONMKYU 2.46.24, 6) Jyrki Kukko FinMR 2.49.24, 7) Ahti Salo RunC 2.49.53.

Naiset,
10 km: 1) Johanna Peiponen RovanLa 33.56 (kkk), 2) Maija Oravamäki 39 OP 37.19, 3) Anna-Mari Knuuti ForsSa 38.16.
Puolimaraton: 1) Stina Haikka ForsSa 1.23.21, 2) Elli Hemminki RovanRR 1.23.46, 3) Anni Hemminki RovanRR 1.24.37 (kaksoset), 4) Anne Jääskeläinen 49 MäntylVe 1.24.49.
Maraton: 1) Sanna Kullberg KU-58 3.07.39, 2) Johanna Davidila LapLu 3.08.55, 3) Mari Hyyppä JKU 3.12.23, 4) Kristiina Kaarte VU 3.19.39, 5) Kati Oikarinen Runners Club 3.22.14, 6) Tuula Voutilainen PorvU 3.24.42, 7) Ilona Luiro Arctic MC 3.25.41.


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
NAPPAA 25 ILMAISKIERROSTA
Katso tästä urheilua netissä ilmaiseksi: La Liga, Serie A, NBA, jääkiekkoa ja paljon muuta!