Skodan Juho Hänninen oli lopulta murskaavan ylivoimainen rallin IRC-sarjan kolmannessa osakilpailussa Argentiinassa. Hänninen pohjusti yhdessä kartanlukija Mikko Markkulan kanssa voittonsa jo lauantaina, jolloin he ajoivat kuusi pohja-aikaa seitsemästä ja sen ansiosta repivät riittävästi eroa muihin.

Rallin päätöspäivänä punkaharjulaiskuljettaja pystyi jo varmistelemaan voittoaan, vaikka kellotti päivän seitsemälle EK:lle vielä viisi pohja-aikaa.

– Fiilis oli koko ajan hyvä ja luotto autoon täydellinen. Löysimme testeissä uudet säädöt jousitukseen ja se toi heti hyvän tuloksen. Auto toimi muutoinkin loistavasti. Meillä ei ollut minkäänlaisia murheita koko kisan aikana, Hänninen iloitsi.

Skoda ylsi Argentiinassa lopulta kolmoisvoittoon, kun Peugeotin Kris Meeke joutui keskeyttämään rallin toiseksi viimeisen EK:n jälkeen ohjausvarren katkeamisen takia. Argentiinassa toiseksi sijoittunut britti Guy Wilks hävisi suomalaiskuljettajalle 51,0 sekuntia ja kisan kolmonen, Tshekin Jan Kopecky 2.20,1 minuuttia.

Hänninen on Argentiinan rallin kuudes suomalaisvoittaja ja ykköstila oli hänelle uran kolmas IRC-sarjassa. Suomalaiskuljettajista kilpailun ovat aikaisemmin voittaneet Hannu Mikkola, Timo Salonen, Juha Kankkunen, Tommi Mäkinen ja Marcus Grönholm. Tuoreen voiton Hänninen rankkaa myös omalla listallaan korkealle.

– Kyllä tämä oli yksi urani hienoimpia voittoja. Argentiinan ralli on yksi ralliautoilun legendoista, ja eipä tätä kovin moni suomalaiskuljettaja ole 2000-luvulla voittanut. Marcus (Grönholm) viimeisimpänä ennen minua vuonna 2003.

Voittonsa ansiosta Hänninen kasvatti myös johtoaan IRC-sarjan yhteispisteissä. Etelä-Amerikan kiertueelta tuliaisina oli voitto ja kolmas sija.

– Kahta voittoa tavoiteltiin, mutta Brasilian rallin avauserikoiskokeella tapahtuneelle rengasrikolle ei voinut mitään. Tapahtuneen jälkeen kolmaskin sija sieltä oli hyvä tulos.

– Johtopaikka pisteissä on myös hyvä asia. Sorakisoissa pitääkin menestyä, mutta myös asfaltilta on tultava tulosta, mikäli tämän sarjan aikoo voittaa, Hänninen muistutti.

IRC-sarjan seuraava kilpailu ajetaan huhti-toukokuun vaihteessa Kanarian saarilla, mutta Skoda-talli jättänee kyseisen rallin väliin. Suomalaiskaksikko nähdään varmuudella seuraavan kerran tositoimissa kesäkuun 4.-6. päivä ajettavassa Sardinian rallissa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Suomen urheilussa on iso pelko perseessä – kuka käryää seuraavaksi? (Atleetti.fi)