Formula ykköset jakautuvat ensi vuonna kahteen eri sarjaan, kun tallien yhdistys FOTA ilmoitti perjantaina perustavansa oman sarjansa. FOTA ei suostunut kansainvälisen autoliiton FIA:n kulukattoon.

F1-selostaja Matti Kyllönen kuvaili MTV3:n haastattelussa tapahtunutta järkyttävän isoksi uutispommiksi.

– Kukaan ei ihan oikeasti uskonut, että tähän voitaisiin päätyä. Kaikki uskoivat sovun löytyvän niin kuin on aina käynyt. Nyt tulee ihan järkyttävän iso, historiallinen shokkiuutinen. Tämä on autourheilukentässä vanhaa ”kepulaista” sanontaa käyttäen veret seisauttava juttu. Juhannuksen uutispommi!, kertoi Kyllönen MTV3:n verkkosivuilla.

Kyllönen kertoi samalla, ettei hän usko Bernie Ecclestonen pystyvän edes pyörittämään tynkäsarjaansa. Kyllösen mukaan suuri yleisö tulee seuraamaan tallien perustamaa uutta sarjaa, jossa ovat mukana merkittävimmät tallit sekä kuljettajat.