Tuomas Ollila on pelannut vakaan ja tehokkaan alkukauden HJK:ssa. Paljon töitä kentän molempiin suuntiin tekevä laitapakki on iskenyt jo kolme maalia ollen joukkueensa toiseksi paras maalintekijä.
- Tuntuu, että nykyjalkapallossa riippuu joukkueiden taktiikoista. Ei se enää mene, että hyökkääjät tekevät kaikki maalit ja kukaan muu ei oikein tee. Minun roolini on vähän sellainen, että olen siellä ylhäällä aika paljon ja liikun niillä alueilla mistä välillä niitä maaleja tulee. Ei se minun mielestä mitenkään väärin ole, mutta tietenkin on hyvä, että maalit jakautuvat koko jengille, ettei ole vaan yhtä maalintekijää joukkueessa, Ollila sanoo Veikkausliiga-podcastin haastattelussa.
Hyökkäysvahvuuksistaan huolimatta Ollila näkee myös puolustamisen olevan luonnollisesti suuri osa pelaamistaan.
- Ehkä hyökkäyssuuntaan tulee ne vahvuudet enemmän ilmi, mutta kyllä minä aika tasapainoinen olen näillä osa-alueilla. Ei mikään paista muiden yli. Jokaisella osa-alueella ihan hyvä, mutta niin kuin sanoin aikaisemmin, niin jokaisella on vielä tehtävää. En minä mikään valmis pelaaja vielä ole, hän sanoo.
HJK:n seuraava vastustaja Veikkausliigassa on lauantaina Ruudussa nähtävä studio-ottelu IFK Mariehamnia vastaan. Veikkausliiga-podcastin voit puolestaan kuunnella Suplasta tästä linkistä.
Lue myös: SJK kohosi Veikkausliigan kärkeen - "Meidän ei pitäisi olla kärjessä"
Tweet