Rallin MM-sarja painii vaikeuksien keskellä. Sarjassa ajaa ensi kaudellakin vain kaksi täysiveristä tehdastiimiä.
Hyundai ja Toyota ovat tällä hetkellä rallin MM-sarjan ainoat todelliset tehdastallit.
Tämän lisäksi on vielä M-Sport Ford. Ford ei kuitenkaan tue merkittävällä tavalla tiimiään.
Rallin MM-sarjan tulevaisuuden ympärillä pyörii nyt villejä huhuja. Dirtfish uutisoi maanantaina, että mullistava uudistus ollaan ehkä sittenkin toteuttamassa.
Jo aiemmin on huhuttu, että rallin MM-sarjassa ajettaisiin kaudesta 2025 eteenpäin tehostetuilla Rally2-autoilla. Nämä autot olisivat huomattavasti edullisempia ja houkuttelisivat mukaan mahdollisesti enemmän autonvalmistajia.
Huhu ehdittiin jo kertaalleen ampua alas, mutta nyt Dirtfish kirjoittaakin, ettei asiaa ole sittenkään vielä lopullisesti tyrmätty.
Autoliitto FIA perusti jo viime vuonna työryhmän, jonka tehtävänä on pohtia sarjan tulevaisuutta. Jotain olisi pakko keksiä, ettei MM-sarja kuole kokonaan.
Rallin MM-sarjan uusi kausi alkaa tammikuun lopulla Monte Carlosta. Ongelmista kertoo jotain se, että Rally1-autoja on kisassa mukana hälyttävän vähän. Rally1-autoilla Montessa ajavat vain Sebastien Ogier, Elfyn Evans, Takamoto Katsuta, Ott Tänak, Thierry Neuville, Andreas Mikkelsen, Adrien Fourmaux sekä Gregoire Munster.





























