Alppihiihdon naisten suurpujottelu oli päivän ainoa laji, jossa oli suomalaisia mukana. Kisa oli kaiken kaikkiaan mitä ihmeellisin, sillä 1.kierroksen 73 startanneesta urheilijasta vain 32 laskijaa pääsi maaliin. Keskeyttäneiden joukossa olivat kaikki viisi suomalaislaskijaa Saana Ahonen, Nina Halme, Sandra Holm, Jessica Honkonen ja Sohvi Virkkula. Huonoin tuuri kävi Honkosella, joka loukkasi olkapäätänsä kaatuessaan.

Kisan voitti ylivoimaisesti yli kahden sekunnin erolla Norjan Kristine Fausa Aasberg. Kisassa kovalla riskillä laskeneet keskeyttivät poikkeuksetta.

Nina Halmeella oli kovat odotukset kisaan lähtiessä, sillä hän oli sijoittunut viime universiadeissa kyseisessä lajissa viidenneksi. Kisa päättyi kuitenkin valitettavasti jo ensimmäiseen keppiin.

– Minulla oli huonoa tuuria. Starttasin ihan normaalisti ja lykin vauhtia, mutta sitten ulkokantti nappasi kiinni ja lähti viemään minua väärään suuntaan, jonka vuoksi laskin kepistä ohi, Aalto-yliopistossa opiskeleva Halme kertaa.

Valtaosa keskeyttäneistä ajoi samassa kohtaa ulos.

– Radassa oli pari kumparetta, joissa moni keskeytti. Tiesimme, että ne pitää ottaa varovasti, mutta se tuli yllätyksenä, että ne olisi pitänyt vetää ihan ”sladissa”, Lapin amk:ssa opiskeleva Saana Ahonen kertoo keskeytyksestään.

LUE MYÖS: ”Kolmen lampaan kisaturisti”, entinen SE-mies puhui suoraan Antti Sainiosta (UrheiluAreena.fi)