
Pöly on vasta laskeutumassa futsalmaajoukkueen keskiviikkona Vantaalle päättyneen MM-karsintaurakan jäljiltä, kun kotoinen Futsal-Liiga palaa jo tositoimiin.
Tosin tyhjän katsomon edessä. KaDyn kotiottelut pelataan Covid19-tilanteen johdosta tyhjille katsomoille toistaiseksi ja ainakin 6.1.2021 saakka.
Maajoukkueen mukana koko syksyn reissannut KaDy-viisikko Mikko Kytölä, Jukka Kytölä, Tero Intala, Lassi Lintula, Niila-Ville Laitinen palaa Jyväskylään ja tekee seuraa kotipuolessa treenanneelle joukkueen puolikkaalle.
Lauantaina Monnarin ÄSSÄ-Areenalle saapuu vieraaksi aina vaarallinen Someron Voima, jonka vaarallisuus perustuu etenkin kaksikon Gezim Voca-Arber Istrefi orkestroimiin juonikkaisiin hyökkäyksiin ja loistavaan laukaisu- ja viimeistelytaitoon.
Ennen maaottelutaukoa KaDy voitti vieraissa JoSePan 0-1 viimeistelyn ollessa ruosteessa ja tolppiin osuneiden laukausten osalta osittain epäonninenkin. Sitä ennen kaatui kotona ÄSSÄ-Areenalla sarjajumbo PP-70; sen sijaan Mad Maxille Dynamo joutui taipumaan kotihallissa viimeisellä minuutilla maalein 3-4.
KaDyn päävalmentaja Vasko Vujovic odottaa kovaa haastetta, mutta uskoo omiensa ottavan kolme sarjapistettä:
– Emme ole päässeet ideaalirytmiin harjoittelussamme, koska maaottelutauot ja koronapandemiasta johtuvat ottelusiirrot ovat tuoneet muutoksia ohjelmaamme ja maajoukkueviisikon poissaoloja. SoVo on Ercegin luotsaamana vahva joukkue; Seferi ja Istrefi saavat nyt rinnalleen Vocan ja Rashican, joten joukkue parantaa varmasti vielä menoaan. Ottelusta ei tule meille helppoa, mutta uskon silti kotivoittoon.
KaDyn kapteeni Mikko Kytölällä on ollut pari päivää aikaa toipua MM-karsintaottelun rasituksesta ja pettymyksestä.
– Paluu arkeen iskee eteen nopeasti karsintapettymyksen jälkeen, mutta onneksi futsalin kohdalla pätee sillä se lähtee millä se on tullutkin-viisaus. Peli on lähtökohdiltaan erittäin haastava, sillä joukkueharjoittelu on ollut repaleista viime aikoina pääosin maajoukkueen takia. Hyvä fyysinen valmistautuminen ja yhtenäisyys pelin eri vaiheissa on kuitenkin edelleen valttimme ja niillä eväillä lähdemme perkaamaan kolmea pistettä.
Lähde: KaDyn tiedote