Tuula Tenkasen olympiaregatta tuli päätökseen sunnuntaina laser radial –luokan mitalilähdössä. Tenkanen sijoittui lähdössä neljänneksi ja sijoittui lopputuloksissa viidenneksi.

Tenkasella oli pienoiset mahdollisuudet mitaliin vielä mitalilähdössä. Hän lähti viimeiseen lähtöön seitsemänneltä sijalta kahdeksan pistettä pronssimitalia perässä.

Hopeamitaliin matkaa oli 16 pistettä. Hopeamahdollisuudet menivät kuitenkin heti lähdön alussa, kun italialainen Silvia Zennaro hylättiin varaslähdön takia.

Tenkanen aloitti kilpailun loistavasti ollen ensimmäisellä kääntöpaikalla toisena ja oli mukana tasaisissa kärkikahinoissa. Lopulta Tenkanen ylitti maalilinjan neljäntenä ja nousi kokonaiskilpailussa viidenneksi. Mitaliin jäi matkaa 12 pistettä. Tenkanen sijoittui myös Riossa viidenneksi.

Tenkanen purjehti tasaisen kilpailun, mutta kaksi lähtöä pilasivat hänen mahdollisuutensa taistella kirkkaimmista mitaleista. Lähdössä neljä hän oli 33. ja yhdeksännessä lähdössä hän oli 32. Muuten hän oli jokaisessa lähdössä kymmenen parhaan joukossa.

Kilpailun voitti Tanskan Anne-Marie Rindom, joka sijoittui mitalilähdössä seitsemänneksi. Hopealle nousi Ruotsin Josefin Olsson, joka nousi mitalilähdön voitollaan Hollannin Marit Bouwmeesterin ohi. Bouwmeester pokkasi pronssia.

https://twitter.com/OlympicTeamFI/status/1421727610745282563

LUE MYÖS: IL:lle ikävää vihjailua Elina Lampelan todellisesta luonteesta (UrheiluAreena.fi)