Ensimmäiset 13 suomalaisurheilijaa ilmoitettiin Pyeongchangin olympiakisoihin tiistaina. Listalla olivat curlingin sekajoukkue sekä 11 yksilölajien edustajaa.

Olympiakomiteassa huippuvaiheen ohjelman johtajana toimiva Mika Lehtimäki ilmoitti, että potentiaalia mitaleille on yhdeksällä urheilijalla tai joukkueella. Kahdeksan joukkoon potentiaalia on lisäksi 11 urheilijalla. Lehtimäen mukaan ennuste on puhtaissa laskelmissa kuusi mitalia.

Ennen Vancouverin 2010 kisoja mitalikandidaatteja oli peräti 12, mutta vain saldona oli viisi mitalia. Sotshissa kandidaatteja oli kuusi ja Suomi saavutti viisi mitalia. Sotshissa Iivo Niskanen nousi mitaleille, vaikka hänen valintaansa koko kisoihin arvuuteltiin vielä viimeistä valintapäivää edeltävänä iltana.

Vancouverissa 2010 Suomi odotti mitaleita myös alppihiihdosta ja mäkihypystä. Nyt näissä lajeissa suomalaisten tilanne on heikko. Kahdeksan joukkoon ei ole mahdollisuuksia.

Pikaluistelussa on jälleen mitalitoiveita. Mika Poutala muutti asumaan osaksi vuodesta Kanadaan ja on kansainvälisen tason harjoittelulla palannut maailman kärkipäähän.

Yhdistetyn maailmancupissa Eero Hirvonen on saavuttanut tällä kaudella kolme palkintosijaa. Suomella on potentiaalia mitaleille myös joukkuekisassa.

Lehtimäen mukaan naisten ja miesten jääkiekkojoukkueet ovat mitaliehdokkaita.

– NHL ei ole mukana Pyeongchangissa, joten miesten turnauksen tulosten ennustaminen on vaikeampaa. Naisten maajoukkue on aina mitalisuosikki, Lehtimäki jatkoi.

Lehtimäen mukaan potentiaaliset yhdeksän mitalistia ovat tässä:

– Eero Hirvonen (yhdistetty, Iivo Niskanen (hiihto), Mika Poutala (pikaluistelu), Krista Pärmäkoski (hiihto), Enni Rukajärvi (lumilautailu), Kaisa Mäkäräinen (hiihto), miesten jääkiekkojoukkue, naisten jääkiekkojoukkue, naisten viestihiihtojoukkue.

Teksti: Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Suomalaisjuoksijalla meni kaikki ”totaalisen perseelleen” – Alisa Vainio kommentoi yhdellä sanalla (UrheiluAreena.fi)