Alppihiihtäjä Eduard Hallberg oli suomalaisen talviurheilun viime kauden sensaatio.
Hän vakiinnutti paikkansa pujottelun maailmancupissa toisen kierroksen laskijana ja oli maailmancupin kisassa parhaimmillaan kahdeksas Gurglin osakilpailussa. MM-kisoissa Saalbachissa viime talvena hän oli pujottelussa 12:s.
Hallberg ei tietenkään tyydy tähän tasoon. Tavoitteet ovat maailman kärjessä.
– Hyvällä mielellä lähden kauteen. Saatiin tämä kausi hyvällä tavalla käyntiin. Oltiin kolme viikkoa Argentiinassa treenaamassa. Nyt sunnuntaina lähdetään Sveitsiin. Ollaan siellä kymmenen päivää. Toivottavasti sielläkin on hyvät olosuhteet, Hallberg kommentoi Sportivo TV:lle.
– Sitten Leville. Siellä alkaa varmasti kausi, Hallberg lisäsi viitaten lokakuussa järjestettävän Söldenin maailmancupin kisan epävarmaan lumitilanteeseen.
Viime kauden menestys on nostanut Hallbergin uskoa mahdollisuuksiinsa tuntuvasti.
– Kyllä se tuo aika paljon itseluottamusta ja ollaan vähän mukavammassa tilanteessa tällä hetkellä viime kauteen verrattuna. Silloin oli vähän epävarmaa, missä mennään.
Hallberg on 22-vuotias. Kehitettävää laskutekniikassa löytyy vielä paljonkin.
–Lisää varmuutta pitää saada siihen laskuun. Uskon, että se varmuus tulee, kun tekee vaan hommia, jatkaa fysiikkatreeniä ja tekniikan hiomista.
Milano Cortinan olympiakisat järjestetään ensi helmikuussa.
– Kyllä tavoite on sinne. Kyllä se on vähän jännää, mutta joo, totesi Hallberg niistä kekkereistä.
– Mä yritän eka keskittyä siihen maailmancupiin. Siinähän on oma arvonsa. Ja sitten valmistaudun olympialaisiin. Yritetään keskittyä olennaiseen ja siihen omaan hommaan, Hallberg jatkaa.
Olympialaisten miesten alppikisat järjestetään Bormiossa, joka on paremmin tuttu syöksylaskun ja super-g:n suorituspaikkana.
– Mä en ole itse siellä käynyt, mutta aika loivaa rinnettä on, mitä olen katsonut tv:stä. Nehän ovat laskeneet vauhtimaailmancupia sieltä rinteestä. Ei ehkä niin haastavaa rinnettä, mutta haastavaa kuitenkin, kun siinä pitää antaa hanaa ja sitten virheet maksaa paljon, kun on loivaa, Hallberg arvioi olympialaisten haastetta.
Otto Palojärvi































