Naisten Superpesiksen tähtipelaaja Emma Körkkö, 29, on tehnyt kovan päätöksen. Hän vetäytyy lauantaina Porissa pelattavasta Itä-Länsi -ottelusta.

Kirittärien pelaaja tuo päätöksen julki Instagram-tilillään. Hän kertoo, että nykyinen tilanne on henkisesti todella kuormittava.

– Mun oli tarkotus pelata urani 8. Itä-Länsi lauantaina Porissa. Tilanne on kuitenkin se, että jään pois tästä upeasta tapahtumasta. Tiedän, että kyselyitä asiasta tulee ihan varmasti niin haluan itse kertoa suoraan asiasta täällä. Ensiksi haluan sanoa, että arvostan Itä-länsi -tapahtumaa todella paljon, eikä päätös poisjäämisestä ollut missään nimessä helppo. Siellä on aina ollut hienoa pelata ja tunnelma ihan loistava. Tällä kertaa kuitenkin oli parempi ajatella omaa hyvinvointia.

– Kova peli- ja treenitahti jo itsessään on todella kuormittavaa niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sen lisäksi jatkuva esilläolo mediassa ja tunne siitä, että pitäisi täyttää ulkopuolisten ihmisten odotuksia illasta toiseen on pidemmän päälle henkisesti todella kuormittavaa, vaikka samaan aikaan olenkin kiitollinen saamastani huomiosta, Körkkö jatkaa päivityksessään.

Körkkö kertoo kokeneensa tunteita, joita hän ei halua kokea.

– Olen luullut osaavani käsitellä näitä tunteita ja saanut siihen apua, mutta lähiaikoina kroppa on oireillut myös fyysisesti. Itkuisuus, valtava ahdistus ja väsymys eivät ole tunteita joita haluaisin päivittäin tuntea. Tämä viikonloppu on ainoa hetki ennen kauden loppua jolloin minulla on aikaa viheltää peli hetkeksi poikki ja olla miettimättä pesäpalloa. Joten sen aion nyt käyttää – ihan oman mielenterveyteni vuoksi. Uskon että tämä päätös on oikea ja kun nyt hyvissä ajoin teen asialle jotain, pystyn olemaan mahdollisimman hyvä versio itsestäni joukkueelle syksyä ajatellen, jossa myös omat henkilökohtaiset tavoitteeni ovat. Iso kiitos jo tässä vaiheessa läheisille, joukkueelle ja seuralle täydestä tuesta – oon kiitollinen että mulla on ihan älyttömän hyvä tukiverkosto, Körkkö päättää.

LUE MYÖS: Nooralotta Neziri ei halunnut enää vaieta – paljasti nyt koko totuuden (UrheiluAreena.fi)