Slopestylen maailmancupkausi jatkuu tällä viikolla Stubaissa laskettavalla osakilpailulla. Miesten karsintaan suomalaisista osallistuivat Daniel Antell, Joona Kangas, Aleksi Patja, Eetu Rintamaa, Elias Syrjä ja Miika Virkki. Syrjä onnistui hienosti toisessa laskussa ja on näin mukana sunnuntain finaalissa, Kangas puolestaan epäonnistui harmittavasti ja karsiutui muiden kanssa jatkosta.
Itävallassa tänään lasketussa kauden toisessa slopestyle maailmancupin karsintakilpailussa finaalipaikkaa tavoitteli kaikkiaan kuusi suomalaista: Daniel Antell, Joona Kangas, Aleksi Patja, Eetu Rintamaa, Elias Syrjä ja Miika Virkki. Viime viikonloppuna Milanon big air maailmancupissa seitsemänneksi sijoittunut Syrjä onnistui loistavasti toisen laskunsa ja kipusi sunnuntaina laskettavaan kuudentoista finaaliin.
– Kisa meni ihan hyvin omalta osalta ja sain tehtyä semmoisen runin kuin halusinkin. Se oli pääasia mitä lähdettiin tavoittelemaan tänään. Tuomaritkin tykkäsivät, mikä ei välttämättä tullut yllätyksenä, mutta aina on se mahdollisuus etteivät olisi antaneet pisteitä, tyytyväinen Syrjä summaa.
– Tein runissa hyppyjen osalta back to back feikki tuplat ja oman bravurini pre safety tupla seiskan. Finaaliin mennään minuutti kerrallaan, tuumaa hyväntuulinen Syrjä.
– Hieno suoritus Eliakselta, loistava venyminen loppuun, vaikka pääsikin vasta viimeisimpien joukossa omaan suoritukseensa ja alla ei ollut ensimmäiseltä kierrokselta oikein onnistumista. Loppu metreillä hyvä venyminen, mikä riitti hyvin finaaliin, kerta kaikkiaan loistava suoritus. Elias huokuu nyt itseluottamusta, kun onnistumisia on tullut alkukauden aikana, kannusti slopestylen valmenta Tomi Uuniemi.Suomalaisista muut karsintaan osallistuneet eivät yltäneet finaalipaikkaan.
– Kankaan Joonalla olisi voinut olla finaalipaikka lähellä, mutta harmittava viimeisen reilin virhe pudotti hänet finaalipaikkakilpailusta. Kaikkinensa kokonaispanoksessa on vielä petrattavaa, kun sijoitukset valuivat nyt aika alas Eliasta lukuunottamatta, kokosi Uuniemi.
Joona Sipola joutui jättämään karsinnan väliin kuumeen vuoksi.
Huomenna lasketaan naisten slopestyle karsintakisa, jossa Suomea edustaa Anni Kärävä.
Lähde: Tiedote
Kuva: Ville Pääkkönen






























